Vanha ja idyllinen kalastajakylä Hamari sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Porvoon keskustasta länteen. Kylä on ollut aikanaan tunnettu höyrysahasta sekä telakkatoiminnasta, joka alkoi kylässä jo 1730-luvulla. Nykyisin Hamari on tunnettu myös veneasemastaan, sekä Porvoon hienoimmasta meriterassista, Hamarinrannasta.
Porvoon SEO-kauppias Tomi Vilenius haaveili huoltoasemakauppiaan urasta jo pienenä, ja hänen unelmansa kävi toteen Hamarinrannan SEO:n myötä vuonna 2019. Yhdessä yhtiökumppaneiden Joona ja Miika Tyyskän kanssa he loivat tavallisesta veneasemasta kahvila-ravintolan, ympärivuotisen terassin ja paikallisten kohtaamispaikan, josta saa myös polttoainetta.
Hamarin oma olohuone
Hamarin SEO on saavuttanut hyvän aseman paikallisessa yhteisössä, ja se on saanut nauttia hyvästä maineesta sekä vilkkaasta asiakasvirrasta erilaisuutensa ansiosta.
Asema on jo pelkästään loistavan sijaintinsa ja palveluidensa ansiosta poikkeuksellinen, mutta asemapäällikkönä toimiva Miika Tyyskä toteaa, että nimenomaan asiakkaat tekevät asemasta persoonallisen. Asiakkaiden ansiosta asemalla on yhteisöllisyyttä ja Hamarin SEO toimii ikään kuin kylän omana olohuoneena.
“Kylässä on niin kova yhteisöllisyys, että ihmiset tulevat viettämään tänne iltaa, päivää ja näkemään toisiaan sekä juttelemaan”, toteaa Tyyskä.
Hamarinranta järjestää aktiivisesti erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Tapahtumien kirjo vaihtelee esimerkiksi kesäviikonloppuisin järjestettävistä live-musiikkiesityksistä erilaisiin kisakatsomoihin. Jättiscreeniltä on seurattu muun muassa jääkiekon MM-kisoja ja jalkapallon EM-kisoja.
Hamarin SEO on tehty mahdollisimman monipuoliseksi, jotta kaikki viihtyvät siellä vauvasta vaariin. Myös karvakaverit ovat tervetulleita. Lemmikeille löytyy oma vesipiste, ja lapsille on oma pieni hiekkaranta sekä leikkipaikka.
Kauppiaat painottavat tekevänsä työtä nimenomaan asiakkaita varten, ja he pyrkivät tarjoamaan asiakkaille juuri sitä, mitä he pyytävät. Kauppiaat ovat todella aktiivisia kuuntelemaan ja seuraamaan mistä ihmiset pitävät, mitä he haluavat ja pyrkivät toteuttamaan ihmisten toiveita.
Virtaa veneisiin ja ihmisiin
Kahvila- ravintolaan on esteetön pääsy kaikille kävelijöistä veneilijöihin. Merellisen sijaintinsa ansiosta etenkin kesällä iso osa asiakaskuntaa onkin veneellisiä asiakkaita. Veneilijöille on käytössä oma laituri sekä polttoaineen jakelupiste. Talvisin jään päälle aurataan jäätie, ja ihmiset voivat hyödyntää niitä liikkumiseen.
Hamarinranta on kaikkien muiden monipuolisten palveluiden lisäksi ennen kaikkea SEO huoltoasema, joten polttoaine on tärkein artikkeli, mitä asiakkaille tarjotaan. Hamarin SEO:n tankkauspiste on auki joka päivä ympäri vuorokauden ja toimii korttimaksulla.
“Meillä on tietty vapaus, mutta silti meitä autetaan myös ylhäältä päin jos tarvitaan jotain apua. Eli meillä on hyvä olla.”
Polttoaineen lisäksi kattavat ravintolapalvelut tarjoavat jokaisen makuun jotain. Valikoimasta löytyy grilliannoksia, salaatteja, keittolounasta sekä juotavaa.
Kauppiaalle suodaan vapauksia
Vileniukselle kauppiaana olo merkitsee paljon, ja hän on iloinen siitä, että heidän yrityksensä voi toimia SEO:n lipun alla sinivalkoisessa yhteisössä. Hän kertoo pitävänsä kauppiaana toimimisesta, sillä siihen sisältyy myös vapautta.
Vilenius kertoo: “Meillä on tietty vapaus, mutta silti meitä autetaan myös ylhäältä päin jos tarvitaan jotain apua. Eli meillä on hyvä olla.”
Tyyskä on samoilla linjoilla Vileniuksen kanssa, ja nauttii myös urastaan, ja suosittelee harkitsemaan tätä urapolkua kaikille kiinnostuneille. Hän toteaa, että parasta kauppiaana olemisessa on ollut se, että yhteistyö SEO:n kanssa on ollut toimivaa.
”Ei ole sellaista, että iso yritys määrää kaiken, vaan ollaan joustavia joka suuntaan”, kertoo Tyyskä.
Kauppiaan uraa harkitsevalle
Vilenius haluaa sanoa SEO-kauppiaan uraa harkitseville, että jos oikein kovasti haluaa ja yrittää, niin takuulla onnistuu.
Tyyskä kokee ettei ole katunut uravalintaansa päivääkään. Hän kertoo myös, että on alkanut hahmottamaan eri kokonaisuuksia uudella tavalla. Kauppiaana hän on alkanut ymmärtää erityisesti polttoaineteollisuudesta ja vihreistä arvoista. Näiden pohjalta he pyrkivät panostamaan toiminnassaan kotimaisuuteen ja paikallisuuteen.
Hamarinrannan SEO on aktiivinen toimija, joka tarjoaa erinomaista ruokaa, juomaa ja palvelua, viihdyttäviä esityksiä upeassa miljöössä, sekä loistavan sijainnin tankkien täyttämiselle juuri ennen ulkovesille siirtymistä. Tervetuloa nauttimaan!
Lisää tarinoitamme