Koski Tl on pieni, mutta vireä ja eläväinen kunta Varsinais-Suomessa. Kunta tarjoaa asukkailleen sekä ohikulkijoille monipuolisesti ulkoilumahdollisuuksia, ruoka- ja kahvilatarjontaa sekä kulttuurikokemuksia. Koskelta löytyy jopa kolme valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä: Kosken kirkon kellotapuli, sekä kaksi historiallista maantietä, Hämeen Härkätie ja Huovintie.
Aivan keskustan yhteydessä sijaitsee myös paikallisille merkittävä kohtaamispaikka, Kosken SEO, jonka toiminta alkoi jo vuonna 1995, kun entisille autokorjaamon pitäjille Pekka Kanasuolle ja Kai Lepistölle tarjottiin konkurssiin ajautunutta kiinteistöä. Kolme vuotta myöhemmin Kai Lepistön sisko Aila Lepistö liittyi mukaan huoltoaseman ylläpitoon. Siitä lähtien kolmikko on toiminut SEO kauppiaina.
Korjauspalveluita huoltoasemalla
Kauppiaat omistavat kolme huoltoasemaa, jotka kaikki ovat persoonallisia ja toisistaan erilaisia. Yksi asemista on kylmäasema ja kaksi muuta tarjoavat polttoaineen lisäksi myös ravintolapalveluita. Koski Tl:n asema on suurin, ja siellä toimii myös Kanasuon ja Kai Lepistön ylläpitämä Kosken Autohuolto Oy.
Koski Tl SEO tarjoaa polttoaineen jakelua, huolto- ja korjauspalveluita sekä kahvila- ja ravintolapalveluita. Tehtävät jakautuvat tasaisesti kauppiaiden kesken ja jokaisella on omat vastuualueensa: Aila Lepistö vastaa kahvilasta, Kai Lepistö korjaamosta, ja Pekka Kanasuo polttoainepuolesta.
Korjaamopalvelut ovat nykyään huoltoasemilla hyvin harvinainen palvelu, mutta Kanasuon ja Kai Lepistön autokorjaamotaustan ansiosta laajat korjauspalvelut tulivat luonnollisesti osaksi aseman palvelutarjontaa. Huoltoasema pyrkii auttamaan asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti ja se tarjoaa muun muassa autohuoltoja, katsastusta, autojen pikapesuja sekä erilaisia remontteja, kuten ilmastointi- ja jakopääremontteja.
“Olemme kuitenkin pienellä paikkakunnalla, niin pyritään siihen, että asiakas saisi montaa palvelua saman katon alta,” kertoo Kai Lepistö.
“Korjaamon puolella meillä korjataan kaikkea ihan rollaattorista pakettiautoihin”, toteaa Kanasuo.
Kosken SEO auttaa monesti myös valtatiellä sattuneissa ongelmatilanteissa. Kanasuo mainitsee, että he ovat auttaneet esimerkiksi renkaanvaihdossa, polttoaineen viennissä ja monissa muissa huoltotöissä. Asiakkaat ovat saaneet apua jopa aukioloaikojen ulkopuolella.
"SEO-kauppiaan ura on mielestäni ainoa vaihtoehto jos haluaa jonkin lipun alle mennä"
Autoilijat huolletaan myös
Kahvilassa leivotaan joka päivä suolaista sekä makeaa ja lounasbuffetista saa arkisin kotiruokaa, X-Meal hampurilaisannoksia sekä ravintolan omia grillituotteita. Ravintola tekee myös tilaustyönä täyte- ja voileipäkakkuja sekä kokoustarjoiluja. Ravintolan puolella käytetyt raaka-aineet ovat aina mahdollisuuksien mukaan kotimaisia ja lähituottajien tuottamia. Kaikki leipomotuotteet ovat alusta asti Kosken SEO:n tuottamia.
“Leipuri tulee aamukolmelta leipomaan ja aamukuudelta on munkit ja pullat valmiit”, kertoo Aila Lepistö.
Kanasuon mukaan Kosken SEO on saanut paljon kiitosta paikallisilta, sillä se tarjoaa ihmisille selkeän kohtaamispaikan.
“Meillä on vakioasiakkaita ja “parlamentti” kokoontuu joka päivä muun muassa puimaan kunnan asioita”, kertoo Kanasuo. “Lähes kaikki ovat Koskelta tai lähialueelta, joten asemamme on hyvin vakaa.”
Aila Lepistö kertoo samaa: “Me olemme aika keskeinen paikka ja sellainen ihmisten olohuone ja paalupaikka jossa kohdataan ja sovitaan tapaamisia.”
Se on SEO
Kanasuo on ollut koko elämänsä yrittäjä, joten kauppiaana toimiminen on hänelle elämäntapa, ei vain ammatti. Hän mainitsee, että kauppiuuteen tottuu ja sitä kaipaa.
Kanasuo kertoo, että erityisesti SEO-kauppiaana on hyvä olla. Toimintaan sisältyy paljon vapautta ja kauppiaat pystyvät itse säätelemään niitä asioita mitä he haluavat tehdä. Tekemistä ei ohjata tiukasti ja huoltoasema saa olla persoonallinen.
SEO:n arvot ovat hänelle lähellä sydäntä ja hän liputtaa uusiutuvuuden, kotimaisuuden paikallisuuden ja yrittäjävetoisuuden puolesta.
“SEO-kauppiaan ura on mielestäni ainoa vaihtoehto jos haluaa jonkin lipun alle mennä,” sanoo Kanasuo. “Se on SEO.”
Muutoksessa mukana
Huoltoaseman pitkän olemassaolon aikana on todettu, että ihmisten tarpeet huoltoaseman, korjaamon sekä ravintolan puolella ovat pääasiassa samoja kuin aiemminkin, mutta ajan kuluessa valikoimaa on laajennettu ja erilaisiin trendeihin on mukauduttu vaihtuvien tuotteiden ja palveluiden puolesta. Kauppiaat seuraavat muutoksia aktiivisesti, ja kehittävät toimintaansa asiakkaiden toiveita kuunnellen.
“Kokoajan tuodaan uusia palveluita ja pyritään olemaan maailman menossa mukana”, mainitsee Pekka Kanasuo.
“Pienellä paikkakunnalla kun toimitaan, nii täytyy kuunnella asiakkaiden toiveita ja tarpeita ja toteuttaa näitä”, lisää Aila Lepistö
Kai Lepistö toteaakin, että parasta työssä on se, kun asiakkaalta tulee hyvä palaute ja asiakas on tyytyväinen asiakaspalveluun.
Kai Lepistö muistuttaa:“ Ajat on muuttuneet, autot on muuttuneet ja ihmiset on vaihtuneet, mutta pääperiaate on kuitenkin sama: myydään polttoainetta.”
Kosken SEO:on kannattaa tulla tutustumaan läheltä ja kaukaa, sillä pulla ja asiakaspalvelu on todistetusti priimaa.
Lue lisää SEO-yrittäjyydestäLisää tarinoitamme