SEO uutisetSEO haastattelee

Haastattelussa kansanedustaja Tiina Elo

6 min lukuaika
Jaa
Kirjoittaja
Taina Roth
Yhteiskuntasuhdeasiantuntija, Digiloi Oy
Kansanedustaja Tiina Elolla ei ole autoa eikä hän käytä huoltoasemia. Tiina ei siis varsinaisesti kuulu SEOn kohderyhmään. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun liikennepolitiikasta, polttoainepolitiikasta ja käyttövoimasiirtymästä eduskunnan kuppilassa marraskuussa 2024. Tiina kertoi muun muassa, että hän näkee biokaasun tärkeänä osana uusiutuvien polttoaineiden palettia ja katsoo, että valtion ohjauskeinoja tarvitaan biokaasun tuotannon ja jakelun tukemiseksi. Tiina kertoi myös vihreiden kannattavan oikeudenmukaista vihreää siirtymää, joka ottaa huomioon siirtymän taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Esimerkiksi liikenteen osalta käyttövoimasiirtymää syrjäseuduilla tulisi tukea valtion toimesta.  
 Tiina Elo on vihreiden toisen kauden kansanedustaja. Hän on jäsenenä sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa että maa- ja metsätalousvaliokunnassa.  Hän asuu Espoossa ja on Espoon kaupunginvaltuutettu. Koulutukseltaan hän on maa- ja metsätaloustieteiden maisteri, pääaineenaan ympäristönsuojelu.
SEO-kauppiailla on monissa pienissä kunnissa tärkeä tehtävä kuntalaisten yhdistäjänä. SEO-asemilla paitsi tankataan, myös tavataan, kahvitellaan, lounastetaan, lähetetään ja vastaanotetaan paketteja ja monet SEO-kauppiaat pyörittävät myös Postin sivupistettä. Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on selvästi ymmärtänyt huoltoasemien merkityksen kokoontumispaikkoina ja hän järjesti tänäkin vuonna monet vaalitilaisuudet huoltoasemilla. Olet vihreiden kansanedustaja. Pääsitkö kenties osallistumaan näihin tilaisuuksiin huoltoasemilla? Miten näet SEO-asemien kaltaisten yritysten merkityksen tässä maailman tilassa? 

En valitettavasti ole ollut Pekan tilaisuuksissa huoltoasemilla, koska minulla ei ole autoa ja huoltoasemille ei kätevästi joukkoliikenteellä pääse. Pekka on ymmärtänyt huoltoasemien merkityksen koko kansan kokoontumispaikkoina. Arvostan Pekan halua kohdata kaikenlaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Itsekin ajattelen, että jotta saataisiin polarisaatiota purettua, niin on tärkeää tavata erilaisia ihmisiä.   

Ehkä kaupungissa asuva ajattelee, että huoltoaseman rooli on se, että tankataan ja ehkä ostetaan nopeasti joku puuttuva päivittäistavara. Syrjäseuduilla merkitys on toinen ja ajattelen, että SEO-kauppiaiden kaltaisilla toimijoilla on todella iso rooli syrjäseuduilla nimenomaan palveluiden turvaajina ja kohtaamispaikkoina. 

Miten vihreiden politiikka ylipäänsä on tukenut pieniä ja keskisuuria yrittäjiä tai näitä syrjäseutujen yrittäjiä? 

Konkreettinen toimi vihreiltä yrittäjyyden tukemiseksi on ollut pyrkimys tukea pienyrittäjyyttä esimerkiksi helpottamalla ensimmäisen työntekijän palkkaamista, jotta yrittäjä ei näänny yksinyrittämiseen. Olemme myös ajaneet verotuksen painopisteen siirtämistä työn verottamisesta kuluttamisen ja ympäristön kuormittamisen verottamiseen. Tämä ei tietenkään kaikissa tilanteissa toimi SEO-kauppiaiden hyväksi, sillä kauppiaiden myymät fossiiliset polttoaineet kuormittavat ympäristöä.  

Olemme puhuneet paljon ns. oikeudenmukaisesta vihreästä siirtymästä. Fossiilisista polttoaineista pitää päästä eroon esimerkiksi ohjaamalla ihmisiä verotuksen kautta sähköautoiluun ja tukemalla etenkin kaupunkien joukkoliikennettä.  Samaan aikaan meillä asuu joukkoliikenteen tavoittamattomissa pienituloisia ihmisiä pitkien välimatkojen päässä. Heille auton käyttö voi olla välttämätöntä, bensan hinta oikeasti merkityksellinen ja sähköauton hankinta taloudellisesti mahdotonta. Näiden ihmisten tilannetta tulee helpottaa. Oikeudenmukainen vihreä siirtymä huomioi nämä sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Vaatimukset eivät voi olla samat joukkoliikenteen keskellä elävälle hyvätuloiselle kaupunkilaiselle ja syrjäseudulla elävälle pienituloiselle. Ehkä polttoaineen hankintaan voisi saada tukea syrjäseuduilla, jos hinnat nousevat kovasti. Myös sähköauton hankintaa voisi tukea. On tärkeää myös varmistaa, että esimerkiksi latausasemia on tasaisesti ympäri maata. 

Vaikea kuvitella, että kukaan olisi poliittisesti eri mieltä siitä, että kotimainen lannasta tuotettu biokaasu liikenteen käyttövoimana on hyvä juttu.

Tiina Elo
Kansanedustaja, Vihreät
Mikä on mielestäsi tällä hetkellä liikennepolitiikan keskeisin kysymys?    

Yksiselitteisesti keskeisin ja olennaisin kysymys on liikenteen päästökehitys. On valitettavaa, että meillä liikenteen päästöt eivät ole vähentyneet. Siirtymää puhtaisiin käyttövoimiin liikenteessä tulisi nopeuttaa. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että tämän hallituksen aikana suunta on päinvastainen.  

Toivoisin politiikkaan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta. Esimerkiksi jakeluvelvoitteen osalta on tempoiltu sinne ja tänne, mikä on vaikeuttanut yritysten sitoutumista investointeihin. Olen myös huolestunut siitä, että sähköautoja aletaan verottaa kovemmin. Tämä ei anna johdonmukaista signaalia kansalaisille liikenteen käyttövoimasiirtymän toteutumisesta.  

SEOlla on kolme omaa biokaasun jakeluasemaa ja halua laajentaa verkostoa. Biokaasun hyviä puolia uusiutuvana käyttövoimana ovat muun muassa kotimaisuus ja mahdollisuus jaella jo olemassa olevassa polttoaineiden jakeluverkostossa. Lisäksi biokaasulaitokset tukevat kotimaista yrittäjyyttä ja maataloutta. Myös raaka-ainetta tulee koko ajan lisää ja biokaasun avulla se saadaan hyötykäyttöön. Miten itse arvotat eri uusiutuvat polttoaineet? Välillä tuntuu, että politiikassa ajetaan voimakkaasti liikenteen sähköistymistä eikä muille uusiutuville käyttövoimille ole tilaa.  

Biokaasu on tärkeä osa liikenteen uusiutuvien käyttövoimien pakettia. Tässä maailman tilassa biokaasu on myös omavaraisuutta lisäävä käyttövoima. Erityisen tärkeää on satsata prosesseihin, joissa lannan ravinteet jalostetaan kierrätyslannoitteiksi ja samalla syntyy biokaasua. Vaikea kuvitella, että kukaan olisi poliittisesti eri mieltä siitä, että kotimainen lannasta tuotettu biokaasu liikenteen käyttövoimana on hyvä juttu.  

Biokaasun tuotanto on myös maataloussektorille tärkeä asia ja viime hallituskaudella yritimme asiaa Keskustan kanssa edistää. Tilanne vaikuttaa kuitenkin markkinassa olevan sellainen, että tarvittaisiin lisää valtion ohjauskeinoja, jotta biokaasun tuotanto ja käyttö saataisiin kunnolla vetämään. Tarvitsemme fiksua sääntelyä ja vaikuttavia tukia ohjaamaan markkinoita oikeaan suuntaan. 

Siinä missä sähkö näyttää valikoituvan energiatehokkaimpana henkilöautojen käyttövoimaksi, raskaan liikenteen puolella biokaasulle on käsittääkseni tilaa ja kysyntääkin. Valitettavasti tämä hallitus ei juuri tue tätä siirtymää.  

Mikä on polttoainepolitiikan olennaisin kysymys tällä hetkellä?  

Olennaisin kysymys on, miten päästään irti fossiilisista.  

Arvostan, että tekin SEOssa olette miettineet, mitä käyttövoimasiirtymä eli siirtyminen fossiilisista polttoaineista uusiutuviin polttoaineisiin teille tarkoittaa. Olette tehneet jo konkreettisia toimia panostamalla biokaasun jakeluun.  

Päättäjänä kannustan proaktiivisuuteen. Sääntely ja päästötavoitteet tulevat pitkälti EU:sta ja niiden suunta on selvä eli päästä irti fossiilisista polttoaineista. EU:n Fit for 55-paketista tulee mm. pakollinen säännös, jonka mukaan kaikkien EU:ssa myytävien uusien henkilö- ja pakettiautojen on oltava päästöttömiä vuoteen 2035 mennessä. Suomella on lisäksi oma tavoite puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. 

Oliko vielä jotakin, mitä haluaisit lisätä?  

Kiitos paljon tästä keskustelusta. Oli mielenkiintoista myös kuulla ja saada lisää ymmärrystä SEOn toiminnasta ja huoltoasemien merkityksestä syrjäseuduilla. Toivottavasti löytyy ne keinot, millä myös tämän tyyppiset yrittäjät voivat jatkossakin menestyä.   

Artikkelin kuvat: tiinaelo.fi, pääkuva: Salla Merikukka

Tilaa uutiskirje

Lisää tarinoitamme