SEO uutisetSEO haastattelee

Haastattelussa kansanedustaja Jouni Ovaska

5 min lukuaika
Jaa
Kirjoittaja
Taina Roth
Yhteiskuntasuhde -asiantuntija, Digiloi Oy

Tapasimme eduskunnan kahvilassa tamperelaisen Keskustan kansanedustajan ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajan Jouni Ovaskan. Liikenne- ja viestintävaliokunta käsittelee eduskunnassa muun muassa ministeriöiltä tulevia hallituksen esityksiä uusiksi laeiksi ennen niiden päätymistä eduskunnan päätettäviksi.


Keskustelimme liikenne- ja viestintävaliokunnan kuulumisista sekä yleisesti liikenne- ja polttoainepolitiikasta, mutta puhuimme myös SEO-asemista ja yrittäjyydestä syrjäseudulla. 


Keskusta on tunnettu erityisesti maaseudun asioiden ajajana. Monet SEO-asemista sijaitsevat kaukana pääväyliltä.  Miten näet SEO-asemien tai ylipäänsä yrittäjyyden merkityksen tässä maailmantilassa maaseudulla tai pääväylien ulkopuolella?

Viimeaikainen kehitys on ollut siltä osin ikävää, että moni vastaavanlainen yritys on sulkenut ovensa ja palvelut maaseudulla ovat vähentyneet. Näen, että maaseudulla tarvitaan SEO-palveluasemien kaltaisia pienemmän mittakaavan täyden palvelun tavarataloja eli sellaisia yrityksiä, joista ihminen saa monenlaista palvelua. Voi ostaa bensaa, tehdä päivittäisostoksia, voi käydä kahvilla ja lounaalla ja tavata ihmisiä. Minulle on tärkeää se, että maaseudulla on elämisen ja yrittämisen mahdollisuuksia. Se tarkoittaa myös, että teiden ja väylien pitää olla kunnossa ja käyttövoimia eli polttoaineen jakelupisteitä on riittävän tiheässä. Yhtä lailla näiden SEO-asemienkin säilymiseen vaikuttaa se, että on muuten palveluita, elämää ja ihmisiä. Koulu- ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla lähellä.

Mitä Keskusta on tehnyt tai tekee SEO-kauppiaiden eteen? 

En tiedä koskeeko tämä SEO-kauppiaita, mutta Keskusta on ajanut tukia pienille kaupoille maaseudulla. Täytyy tarkistaa tämän hetken tilanne, mutta on ainakin ollut tällainen kyläkauppatuki. Nämä ovat valtion talouden kannalta pieniä summia, mutta erittäin merkittäviä kyläkaupalle ja sitten ympäröivälle yhteisölle. Nämä tuet mahdollistavat syrjäseutujen pienten kauppojen aukiolon esimerkiksi kesämökkisesongin ulkopuolella.

Nyt isompiin kysymyksiin: Mikä on tällä hetkellä Suomessa liikennepolitiikan olennaisin kysymys?

Olennaisin kysymys on se, mikä olisi pitänyt jo ratkaista, mutta sitä työtä ei ole edes aloitettu. Eli liikenteen verotuksen uudistaminen. Liikenteen verokertymä näyttää pienenevän koko ajan. Tällä hetkellä liikenteen verokertymä perustuu polttomoottoriautojen käyttöönotosta ja käytöstä saaduille verotuloille.  Meidän täytyy uudistaa verotusjärjestelmä sellaiseksi, että se kattaa kaikki käyttövoimat ja myöskin huomioi sen, että Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja meillä kumipyörillä kulkee suuri osa tavarasta ja ihmisistä. Syrjäseuduilla joukkoliikennettä on niukasti tarjolla.

Minun mielestäni nyt on jo korkea aika aloittaa työ, että tarvittavat tiedot uudistuksen tekemiseksi ovat viimeistään seuraavalla hallituksella käytössä. Suomi ei ole varautunut siihen, että liikenteen verotulot tippuvat rajusti. Jos verotuloja ei kerry, niin sitten leikkauksia tulee taas sosiaalitoimeen ja koulutukseen ja ympäristöön ja muihin sektoreihin, kulttuuriin ja liikuntaan. Eli meidän on pakko paikata sitä verokertymää jollain.

“Päästökaupassa mietityttää, mikä sen hinta on Suomelle, jos Suomi ei pääse liikenteen ilmastotavoitteisiin.”

Jouni Ovaska
Kansanedustaja, Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja
Mikä tällä hetkellä on ajankohtaisinta liikenne- ja viestintävaliokunnan työssä

Minut on yllättänyt, että asioita tulee meille liikenne- ja viestintäministeriöstä aika vähän käsiteltäväksi. Ehkä se johtuu siitä, että ministeri Lulu Ranteella on nyt kaksi salkkua. Haluaisin päästä työskentelemään jo mainitun liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen kanssa.

Tällä hetkellä käsittelemme valiokunnassa Suomen väyläverkon kehittämisen budjettia.  Väyläverkko pitää sisällään rautatiet sekä vesi- ja tieväylät. Käsittelyssä on, miten Suomessa panostetaan olemassa olevaan väyläverkkoon ja mitä uusia kehittämishankkeita tehdään. Suomen väyläverkolla on merkittävästi korjausvelkaa. Korjausvelalla tarkoitetaan huonokuntoisten, korjaustarpeessa olevien valtion teiden, ratojen ja vesiväylien yhteenlaskettuja korjauskustannuksia.  Vuosien varrella tarvittavia korjauksia on jätetty tekemättä ja ne ovat väistämättä edessä. Velan kertyminen pitäisi saada pysäytettyä, mutta valitettavasti tämänkin hallituksen aikana korjausvelka vain kasvaa. Väyläviraston korjausvelkaraportin mukaan korjausvelan määrä oli vuoden 2024 alussa noin 4,17 miljardia euroa ja tästä tieverkon osuus on n. 2,54 miljardia euroa. Tieverkon korjausvelasta suurin osa kohdistuu pääväylien ulkopuolelle. 

Pian valiokunnassa ajankohtaiseksi tuleva kysymys on liikenteen päästökauppa. Päästökauppa on markkinapohjainen keino vähentää kasvihuonepäästöjä. Siinä yritykset ostavat päästöoikeuksia markkinoilta, mikäli niiden omat päästöt ylittävät sallitut rajat. Päästökaupassa mietityttää, mikä sen hinta on Suomelle, jos Suomi ei pääse liikenteen ilmastotavoitteisiin.

Jakeluvelvoitteessa polttoaineen jakelija velvoitetaan korvaamaan tietty osa jaellusta fossiilisesta polttoaineesta uusiutuvalla polttoaineella. Jakeluvelvoite on nyt syksyllä eduskunnan käsittelyssä. Mitä ajattelet jakeluvelvoitteesta?  

Jakeluvelvoite on sinänsä oiva keino päästöjen vähentämiseksi. Mutta tässä kaikki puolueet ovat vähän peloissaan, että miten tähän asiaan pitää suhtautua. Pitkän aikavälin näkemys siitä, miten päästöjä vähennetään, tuntuu puuttuvan. 
Nyt kun erityisesti elinkustannukset ovat olleet niin korkeat ja öljyn maailmanmarkkinahinnat myöskin kovat, niin mielestäni on ollut perusteltua, että jakeluvelvoitetta on esimerkiksi viime hallituskaudella kevennetty. Näen, että jakeluvelvoitteen pitää olla jatkossakin ohjauskeino.

Keskusta on nyt oppositiossa. Mitä toimia odotat hallitukselta liikenteeseen ja polttoaineisiin liittyen?

Ennen kaikkea odotan liikenteen verotusjärjestelmän uudistusta. Siihen liittyy niin paljon: Auton ostamisen yhteydessä maksettava autovero, tankkaamisen yhteydessä maksettu polttoainevero ja vuosittainen ajoneuvovero. Eli kun meillä on kolme eri veromallia, niin miten tätä koko järjestelmää uudistettaisiin sillä tavalla nopeasti ja tehokkaasti, että meidän verotulot ei tipu? Olen vähän pettynyt ministeriön suuntaan. Minusta asian valmistelulla on kiire.

Lopuksi vielä henkilökohtainen kysymys: Minkälaisella autolla liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska ajelee?

Perinteisellä bensakäyttöisellä polttomoottoriautolla mennään.  Kilometrejä kertyy n. 30 000 vuodessa. 

Tilaa uutiskirje

Lisää tarinoitamme