SEO uutisetSEO haastattelee

Haastattelussa Euroopan Parlamentin jäsen Katri Kulmuni

4 min lukuaika
Jaa
Kirjoittaja
Taina Roth
Yhteiskuntasuhdeasiantuntija, Digiloi Oy

Katri Kulmuni on keskustalainen entinen ministeri ja kansanedustaja, joka valittiin ensimmäiselle kaudelleen edustajaksi Euroopan parlamenttiin vuoden 2024 vaaleissa. Lappilaisena poliitikkona hän on omien sanojensa mukaan tottunut ajamaan kaukaisten ja vähäväkisten alueiden asiaa ja kokee, että Brysselistä katsottuna tältä koko Suomi monesta näyttääkin.

Tapasimme Katrin hänen työhuoneellaan Brysselissä Euroopan parlamentissa. Keskustelun aikana kävi ilmi, että edellisenä päivänä Katri oli vieraillut ja yöpynyt haastattelijan kotikunnassa Nurmeksessa. Yhtäkkiä Suomi ei tunnukaan niin kaukaiselta.

Euroopan parlamentin jäsen Katri Kulmuni, Keskusta on tunnettu erityisesti maaseudun asioiden ajajana. Monet SEO-asemista sijaitsevat kaukana pääväyliltä. Miten näet SEO- asemien ja ylipäänsä tällaisen yrittäjyyden merkityksen tässä maailmantilanteessa?

SEO-asemat ovat mielestäni hyvin sympaattisia ja kyllähän se melkein on niin, että niillä paikkakunnilla missä ei muita huoltoasemia enää ole, niin siellä on SEO. Tämän tiedän jo omasta kotimaakunnastani Lapista. Esimerkiksi Pelkosenniemellä SEO on koko kunnan kokoontumisten keskuspiste, jossa on paitsi huoltoasema ja kahvila myös kirppari ja vaihtuvia tilaisuuksia. Olen itsekin pitänyt monet vaalitilaisuudet Pelkosenniemen SEO-asemalla. 

Huoltoasemat ovat monissa pienissä kunnissa kuntalaisten olohuoneita. Kun Pelkosenniemen naapuripitäjässä Savukoskella SEO-asema joutui lopettamaan, kuntalaiset huolestuivat kovasti ja asemalle löydettiin uusi yrittäjä. Onneksi lopulta palvelut pystyttiin turvaamaan.

EU on tehnyt linjaukset, joiden mukaan liikenteessä tullaan luopumaan fossiilisista polttoaineista. Uusien henkilö- ja pakettiautojen on oltava päästöttömiä vuoteen 2035 mennessä ja liikennepäästöjä on vähennettävä 90 %:lla vuoteen 2050 mennessä (verrattuna vuoden 1990 tasoon). Mikä on roolisi päättäjänä käyttövoimasiirtymässä Euroopan parlamentissa? 

Energiapolitiikassa on keskeistä, että me pystymme nostamaan paitsi eurooppalaista riippumattomuutta ja omavaraisuutta myös uusiutuvien energialähteiden määrää sekä vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Muutos ei kuitenkaan tapahdu kerralla.  Meidän on huolehdittava, että bensan hinta pysyy kohtuullisena, jotta ihmisten ja tavaroiden liikkuminen voidaan turvata. Täytyy hakea taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristöystävällisyyden tasapainoa. 

Tuen ehdottomasti fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä ja siksi minusta on ollut tavattoman hyvä, että meillä on käytössä esimerkiksi jakeluvelvoitteen kaltainen menettely, jossa polttoaineen jakelijoita velvoitetaan toimittamaan kulutukseen vähimmäisosuus uusiutuvia polttoaineita kuten biokaasua. Näin polttoaineen jakelua saadaan kestävämmälle tasolle. 

EU-parlamentaarikkona halusin päästä nimenomaan niihin valiokuntiin, joissa käsitellään luonnonvaroja. Tällä hetkellä niitä käsitellään erityisesti Ympäristön, ilmaston ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnassa sekä Teollisuus, tutkimus ja energiavaliokunnissa. Olen mukana molemmissa valiokunnissa. Lisäksi liikennepäästöihin ja polttoaineisiin liittyviä asioita käsitellään paljon Liikenne- ja matkailuvaliokunnassa.

EU haluaa edistää kiertotaloutta, se on melkein yksi EU:n sloganeista. Biokaasun käyttö on kiertotaloutta konkreettisimmillaan.

Katri Kulmuni
Euroopan Parlamentin jäsen
Miten uusi tehtävä EU-parlamentaarikkona eroaa kansanedustajan työstä lobbaamisen näkökulmasta? 

Aika samanlaista se on kuin ennenkin. Toki täällä on valtavasti enemmän sekä asioita että lobbaajia. Lopulta on pakko keskittyä omiin valiokuntiin ja niitä koskettaviin toimialoihin. 

Lobbaamisesta puhutaan usein vähän hämäräperäisenä toimintana. Itse näen, että lobattavan täytyy ymmärtää, ketä ja mitä lobbaaja edustaa ja oivaltaa, miksi hän on sitä mieltä mitä hän on. Lobbaajat kertovat asiasta omasta näkökulmastaan ja lopulta on kuitenkin päätöksentekijän tehtävä muodostaa näkökulmista jonkinlainen synteesi, paras mahdollinen kokonaiskäsitys, ja tehdä päätös asiasta. 

Biokaasun käyttö liikenteen käyttövoimana on Suomessa nähty mahdollisuutena maaseudun kehitykselle. Nyt näyttää siltä, että EU:n politiikassa biokaasu ei saa käyttövoimasiirtymässä roolia ainakaan henkilöliikenteen osalta. Miten käy biopolttoaineiden liikenteen käyttövoimana?

Me tarvitsemme kaikkia vaihtoehtoja käyttövoimasiirtymän ratkaisemiseen. Sellainen kategorinen päätös, että mennään vain sähköllä tai vedyllä ei ole tietenkään mahdollista. Meri- ja laivaliikenne käyttävät tällä hetkellä lähes sataprosenttisesti fossiilisia polttoaineita ja siellä tulemme todennäköisesti näkemään paljon eri käyttövoimavariaatioita. 

EU haluaa edistää kiertotaloutta, se on melkein yksi EU:n sloganeista. Biokaasun käyttö on kiertotaloutta konkreettisimmillaan. Raaka-aineen saatavuus ja kustannustehokkuus lienevät olennaisia kysymyksiä biokaasuun liittyen. Jos nämä saadaan ratkaistua, niin näen paljon mahdollisuuksia. Biokaasua vaihtoehtona täytyy pitää edelleenkin yllä.

Vielä henkilökohtainen kysymys: Millaisella autolla EU-edustaja Katri Kulmuni ajelee?

Luin jostakin, että Suomen suosituin auto on farmari-Skoda. Meillä ei ole farmari-Skodaa, mutta on Skoda kuitenkin eli Skoda Kamiq. Taitaa olla aika tyypillinen perheauto. 

Kuvat: https://keskusta.fi

Tilaa uutiskirje

Lisää tarinoitamme