Tammikuun kuukauden kauppias: Atte Kohtaniemi

Uuden vuosikymmenen kunniaksi startataan uusi juttusarjamme, jossa kerran kuukaudessa valitaan yksi aktiivinen SEO-kauppias kuukauden kauppiaaksi. Tammikuun kuukauden kauppiaaksi on valittu Sisu Energia Oy:n Atte Kohtaniemi, kuka on 25-vuotiaana nuorin SEO-kauppias. Nuoresta iästään huolimatta Atella on jo pitkä kokemus polttoainealalta.

Aten isä, Sakari Kohtaniemi, aloitti bensiinikauppiaana vuonna 1985 perustamalla Elimäelle huoltoaseman. Ensimmäiset vuodet asema toimi Unionin väreissä, mutta jo aivan 1980-luvun lopussa Aten isä siirtyi kauppiaaksi SEO-ketjuun. Aten oma ura toisen sukupolven bensiinikauppiaana alkoi jo pienenä, kun hän palveli isänsä apuna asiakkaita varaosamyymälän tiskillä. Vuonna 2014 Atte ryhtyi itse yrittäjäksi ja osti ensimmäisen oman asemansa Jaalasta. Intoa ja rohkeutta nuorelta yrittäjältä ei ole puuttunut, vaan hän on kasvattanut liiketoimintaansa vuosi vuodelta. Keväällä 2017 Atte osti isältään Elimäen aseman polttoaineiden jakelupisteen, mutta autohuoltoa ja varaosatoimintaa pyörittää vielä Aten isä. Loppuvuodesta 2017 Atte vuokrasi Keltissä sijaitsevan polttoaineiden jakelupisteen, mikä sijaitsee Kymen Paviljongin pihassa. Asemien pitämisen lisäksi Atte panostaa paljon polttoöljyn myyntiin ja hän onkin viidessä vuodessa onnistunut luomaan ison kanta-asiakasverkoston. Polttoöljyn nopean jakelun mahdollistaa oma säiliöauto. Vuodesta 2014 lähtien Atte ajoi isänsä säiliöautoa, kunnes vuoden 2019 alusta hän osti isältään säiliöauton ja otti vastuun kaikkien polttoaineiden kuljetusten koordinoinnista. Vuoden 2020 alusta hän palkkasi ensimmäisen työntekijänsä ajamaan säiliöautoa.

Asemistaan Atte nimeää Elimäen aseman pääpaikakseen ja kertoo uudistavansa itselleen toimistoa korjaamohallin yläkertaan. Polttoaineiden myynnin lisäksi Elimäen asemalla on täyden palvelun autohuolto ja Fixus-varaosaliike. Uusimpana palveluna Elimäen asemalle on avattu autopesu, joka on avoinna päivittäin klo 6.00-22.00. Pesupalvelulle on ollut selkeästi tarvetta, koska se on tuonut Elimäen asemalle uusia asiakkaita. Kesäisin Aten Jaalan asemalla käy kova vilske, kun mökkiläiset saapuvat suosittuun kesäpitäjään. Jaalan aseman kahvilatoiminta on vuokrattu Pusan Herkuille, joka tarjoaa ympäri vuoden tankkaajille toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia. Mökkiläisten lisäksi Jaalan asema on motoristien suosiossa ja kesän ajan heille järjestetään viikoittain oma ilta. Tuolloin vetonaulana toimii isot ja herkulliset letut. Jaalan asemalla on myös korjaamohalli, mutta se ei ole toistaiseksi remontin takia avoinna.  Keltin aseman vieressä oleva Kymin Paviljongin palveluja Atte kuvailee myös monipuoliseksi. Aseman erikoisuutena on suoraan mittarista myynnissä oleva pienkonebensiini.

Bensiinikauppiaaksi ryhtyessään SEO oli Atelle selvä valinta. ” SEO on pienelle yrittäjälle ketterä vaihtoehto, kun rajoitteita ei juurikaan ole niin toiminta on vapaata ja antaa itselle mahdollisuuden valita parhaat liiketoiminnan muodot ”, Kohtaniemi sanoo. Lisäksi hän kokee, että SEO on paikallisesti arvostettu brändi, vaikka se vielä valtakunnallisesti jää usein tunnettuudessa kilpailijoiden taakse. Atte arvostaa myös SEO-ketjun matalaa organisaatiorakennetta, mikä tarkoittaa, että yrittäjä saa tarvittaessa nopeasti apua. Erityisesti hän kiittelee kenttämiesten osaamista ympäristöasioissa ja muissa lupa-asioissa sekä markkinoinnin puolelta kattavaa materiaalipankkia, josta jokainen kauppias voi valita itselleen sopivimmat mainokset.

Muita SEO-kauppiaita Atte kannustaa panostamaan erilaisuuteen verrattuna isoihin kilpailijoihin, koska olemalla pieni ja ketterä pystyy tarjoamaan asiakkaille yksilöllisempää palvelua.

Teksti ja kuvat: Johanna Silén