SEO-Kauppiaspäivät 8.11.2019

SEO-Kauppiaspäiviä vietettiin viime perjantaina ja tällä kertaa paikkakuntana oli Jyväskylä. Kauppiaspäivät aloitettiin päivällä perinteisellä myyntinäyttelyllä Paviljongissa, jonne osallistui 82 kauppiasta ja 30 näytteilleasettajaa. Kauppa kävi vilkkaasti, kun näytteilleasettajat esittelivät palvelujaan ja tuoteuutuuksiaan. Tänä vuonna SEO oli myös järjestänyt naiskauppiaille pienen yllätyksen ja näyttelytilaan oli rakennettu SEO-hemmottelupiste, jossa tehtiin minimanikyyrejä ja käsihierontoja.

Paviljongista kauppiaat ja näytteilleasettajat suuntasivat kohti Hotelli Versoa, jossa majoittumisen lisäksi pidettiin iltajuhla. Versossa illallistilaan tultaessa sukellettiin Venetsiaan, kun iltajuhla järjestettiin tällä kertaa teemalla venetsialaiset naamiaiset. Tunnelmaa loivat naamiot, pöytäkoristeet ja viideltä valkokankaalta pyörineet tunnelmakuvat Venetsiasta. Illan ohjelmasta vastasi taikuri Tapio Salomaa viihdyttäen taikatempuillaan juhlaväkeä. Illallisen jälkeen vuorossa oli tanssia Dj:n johdolla.

Iltajuhlassa palkittiin myös perinteiseen tapaan kauppiaita:

  • 20 vuotta SEO kauppiaana
    • Kielosaaren Pysäkki Oy
    • LP Autohuolto Oy
  • 10 vuotta SEO kauppiaana
    • Savotan Sanni Oy
    • Kuohun Paja Oy
  • 5 vuotta SEO kauppiaana
    • Säynätsalon Energia Oy
    • Sisu Energia Oy
  • Uudet kauppiaat
    • Porvoon Hamarinranta Oy
    • Hattula Golf Oy
    • Mattila Team Oy
    • Öjan Kyläkauppa