Satu: Valkoinen joulu

”Valkean vaipan jo saanut on maa, se timantit hangella säihkymään saa…” kuvaillaan laulun sanoin. No mutta kerrankin olemme saaneet ajoissa lumipeitteen ennen joulua, jottei tarvitse arpoa, onko musta joulu vai ei. Tietysti se lumentulo, sillä valtavalla myräkällä koettelee kaikkien sietokykyä. Auramiehet ovat työntäyteisiä ja aina ei auraamisen jälki miellytä kaikkia. Milloin jonkun mielestä on käyty, kun ei tarvitse ja silloin kun tarvitsee ei tiet ole auki. Kotona olen antanut niin sanotusti kiellon traktoreille tulla pihaan, sillä vaikka pihassa on lääniä, mikä pitää aurata, niin rakastan lumen kolaamista. Pakkaslumen kolaaminen on oivaa kuntoilua ja samalla työpäivän pääteeksi saa raitista ulkoilmaa. Samalla tulee vielä koirakin ikäänkuin lenkitettyä, kun hälle on heitettävä frisbee, jonka jokaisen heiton jälkeen palauttaa lumikolaan. Ehkä aikaa kolaamisessa menee myös tuohon leikkimiseen, mutta mitäpä se haittaa näinkin valmiissa ja sillä hetkellä kiirettömässä maailmassa.

Ehkäpä skippasin sopivasti joulukuun puolenvälin hujakoilla olleen lumimyräkän, sillä 10. päivä tulin Malagaan harjoittelemaan ja starttailemaan kautta 2023. Malagan sää oli myös oikullinen. Oli päivä, jolloin tarkeni kevyellä vaatetuksella aina shortseihin asti ammuskella. Seuraavana päivänä olikin sitten niin valtaisa tuuli ja vettä satoi, vaikkakaan ei paljon, mutta tuli vaakana tuulen tuomana. Harjoituspäivä jäikin lyhyeksi ja muuttui paikalliseen ostoskeskus käyntiin. Ihan ei ammunta lähtenyt pelittämään toivotulla tavalla alkureissusta ja tekniikka oli välillä todellakin ruosteessa.  Mahtoiko johtua vesisateesta.Mutta aina siitä noustiin pää pinnalle ja ponnistettiin eteenpäin. Pikkuhiljaa hyvä tulee vai miten se sanonta menikään.

Taukoa on nyt kuitenkin ollut, mikä on omalta kannalta aivan loistava asia ja jonka aikana saa taas motivaatiovarastoja täytettyä. Motivaatiota ei puutu ammunnasta, vaan siitä matkaamisesta. Jos jotenkin voisi ammunan hoitaa etänä vähän niin kuin toiset töitä. Se nyt vaan ei ole tässä lajissa mahdollista ja eipä taida onnistua missään urheilulajissa, koska kaikkien on oltava niin sanotusti samalla starttiviivalla.

Tässä kun miettii kulunutta vuotta, niin voi vain todeta, että kylläpä taas vuosi lipsahti nopsaan. Mahtaako kellojen paristot liikkua liukkaammin, kun aiempina vuosikymmeninä. Joten on aika kiittää teitä kaikkia kuluneesta 2022 vuodesta.

Toivotan kaikille rauhallisen leppoisaa Joulua ja riemukasta Uutta Vuotta 2023

-Satu