Henkka: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Heippa,

joulukuun testeissä eivät ennätykset aivan paukkuneet, mutta tulokset olivat lupaavia huomioiden koronan sairastaminen ja se, että uuden tuolin kanssa kestää aina hetki päästä sinuiksi. Olen esimerkiksi hienosäätänyt asentoa moneen kertaan ja tilasin tuoliin myös jäykemmän ohjauspumpun, koska vanha oli liian löysä. Muutoinkin uusi tuoli tuntuu hieman löysältä verrattuna vanhaan, jonka valmistaja on tunnettu todella jäykistä tuoleistaan. Uskon, että kevään testeissä tulevat ennätykset paukkumaan, kun saadaan kilometrejä ja toistoja riittävä määrä uudelle tuolille taakse. Vuosi 2022 alkaa kuitenkin olla ohi ja on aika rauhoittua joulunviettoon.

Jouluna tärkeintä on totta kai perheen kanssa vietettävä aika. Pieni rauhoittuminen tekee hyvää. Jouluruoka on myös tärkeä osa joulua. Olemme viime jouluina hankkineet valmiit jouluruokapaketit, sillä esimerkiksi laatikkojen valmistamiseen eivät taidot aivan riitä. Sauna kuuluu myös totta kai jouluun.

Joulun välipäiviksi varasimme kylpyläloman Tallinnaan. Tallinnaan on helppo mennä meidän vajaan 3-vuotiaan taaperomme kanssa ja siellä liikkuminen on myös talviaikaan suhteellisen helppoa pyörätuolilla. Tallinna on harvinaisen tasainen kaupunki, joka etenkin talvella on mukavaa pyörätuolissa istuvan näkökulmasta.

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!

-Henkka