Satu: Suttuinen marraskuu

Marraskuu on ollut sateista ja pilvistä, mutta meidän SEO-tiimiläisten päivä lokakuun lopulla oli aurinkoa koko päivän täydeltä. Kristiina ja minä tiimiläisistä sekä SEO:n puolelta paikalla olivat markkinointi/viestintä vastaava Johanna Silen ja aluepäällikkö Tuomas Puronen. Vierailukohteena meillä oli Turku ja siellä Hovin Alpakkatila. Alpakat olivat meille kaikille uusi tuttavuus, mutta eivät olleet suinkaan pitelemättömiä. Kaikilla jonkin sortin eläintuntemusta ilmeisesti oli, koska me riimussa veimme alpakkaa eteenpäin pitkin metsäpolkua, eikä alpakka meitä. Omanlaisiaan, ei hellyydenkipeitä pakoeläimiä ovat, mutta hienosti klaarasimme alpakat, eikä kukaan meistä ärsyttänyt kuljetettavaansa sillä kenenkään alpakka ei sylkäissyt päälle. Päivän kävelyreissun jälkeen istahdimme kotaan, jossa nautimme pientä evästä makkaranpaistosta kahvin juontiin ja turisimme parhaat palat päältä. Päivä oli siis auringon suosima, rentouttava ja mielekäs uusi aluevaltaus eläinmaailmassa. Joku jäi pohtimaan olisiko helpompi hoidokki kuin koira.

Marraskuun alkua kävin katsastamassa saapasjalka maassa Italian Desenzanossa, Gardan rannalla.Tällä kertaa rannalla ei auringonpalvojia kärvistellyt, lähinnä linnut vesistöä siivittivät. Ilma toki oli miellytävä noin 20 asteen tienoilla, mutta hieman usvaisen suttuinen. Toki aurinkokin taivaalle kipusi ja antoi parastaan. Lähinnä reissun tarkoitus oli Perazzin asetehtaalla vierailu, mutta samalla, kun hyvät ammuntakelit ovat niin pakkohan se oli ammutakin. Ei ollut malttia pitää näppejä irti aseesta. Tällä hetkellä lepotaukoa on ammunnasta ollut lokakuun alusta lähtien ja taukoa on tarkoitus pitää aina joulukuun puoliväliin asti. Nyt on siis aikaa pitää peruskuntoa yllä tai vaikka parannella sitä. Koirien kanssa tulee lenkkiä tehtyä ja joka viikko on 1 1/2 h mittainen sulkapallovuoro. Lisäksi se kaikki perushyötyliikunta on tärkeää. Kuntosalien käyttäjä en siis ole. Kaikkinaisen rehkimisen jälkeen kehonhuoltoon kuuluu hieronta noin parin viikon välein tai tilanteen mukaan tarvittaessa, mutta ennen kaikkea jokailtainen sauna on se huippu. Kun on paljon reissuissa niin siellä oppii huomaamaan, miten kiva onkaan kotiin tullessa kavuta saunan lauteille.

Marraskuu sujuu tässä tekemättömien töiden tekemisessä, joita ei kyllä ole onneksi paljon kerääntynyt. Toisinaan tulee tehtyä paperihommia myöhäänkin iltaan, kun ei muka väsytä, mutta kellon soidessa aamulla töitä kohden niin hupsis-nukkumattomuus kostautuu. Paikkaillaan sitä sitten seuraavana iltana aiemmalla nukkumaanmenolla. Pihatyöt suurinpiirtein tehty ja loput vähäiset lehdet saavat jäädä lumien alle pehmentymään. Muutama uusi omenapuu ja päärynäpuu pitää vielä aidata talveksi, ettei ”jussit” poikkea silppuamaan niitä. Kaikesta huolimatta ei ole aikaa istahtaa sohvalle. Tai siis aikaa olisi, mutta kun aina pitää tehdä jotakin. Jos ei muuta niin leipaisen jotakin kahvin kanssa nautittavaksi.

Ennen joulua palaamme vielä lukuetäisyydelle ja katsomme, mitä Malagassa on saatu aikaiseksi.

                                                                 SATU

Kansikuva: HNRI OY