Henry: Huoltoasemapäivät, kick-off & korona

Erilaisia messuja ja muita tapahtumia olen totta kai kiertänyt vaikka kuinka paljon elämäni ja urheilu-urani aikana. Esimerkiksi apuvälinemessut ovat iso tapahtuma, jossa joka toinen vuosi saan olla aina erilaisissa rooleissa. SEO-urheilijana pääsin kokemaan hiljattain jotakin uutta, sillä sain kutsun Vierumäen urheiluopistolla pidetyille huoltoasemapäiville. Huoltoasemapäivät ovat liikennepalvelualan suurin kauppiastapahtuma. Paikalla oli SEO:n kauppiaiden lisäksi myös edustajia muista isoista huoltoasemaketjuista.

Ketjujen kauppiaille omia palveluitaan olivat esittelemässä erilaiset yritykset, kuten SEO-asemillekin polttoaineita ajava yritys Kiitosimeon. Täytyy nostaa esiin myös paikalla toimintaansa esitellyt Eerola-Yhtiöt, joiden maskottia esittävän pehmonorsun sain kotiin vietäväksi tyttärelleni. Perinteisiä huoltoasemapalveluita esitelleiden yhtiöiden lisäksi paikalla oli myös esillä sähköautojen latausinfraa. Pääsin käymään todella mielenkiintoisia keskusteluita ja päivillä olisi kulunut paljon pidempikin aika.

Huoltoasemapäivien jälkeen suuntasin Pajulahteen Suomen Urheiluliiton Team Finland -urheilijoiden kick-off-viikonloppuun. Viikonloppu oli hyvin täynnä erilaisia luentoja esimerkiksi urheiluvammoihin, kansainvälisiin kilpailuihin kuin myös yrittäjyyteen liittyen. Perinteisesti urheilijat ovat laskuttaneet yhteistyökumppanuussopimuksensa urheilijarahastojen kautta, mutta viimeisen reilun viiden vuoden aikana on tapahtunut muutos ja yhä useampi urheilija on perustanut osakeyhtiön laskutusta ja toimintaa helpottamaan. Myös itse perustin 2017 yhtiön, jonka ansiosta voin helposti laskuttaa esimerkiksi SEO:a kumppanuudestamme. Yhä useampi urheilija on siis myös faktisesti yrittäjä, joka on mielestäni hyvää kehitystä monestakin mielessä. Urheilu-uran päättymisen jälkeen voi jatkaa toimintaa saman yhtiön kanssa – vaikka SEO aseman perustamisen merkeissä, olisikohan se mukavaa?

Pajulahdessa kick-off loppui sunnuntaina, ja seuraavana keskiviikkona ihmettelin, miksei treeni kulje. Jätin treenin kesken, ja kotona koronatesti näytti kahta viivaa. Onnistuin siis välttelemään koronaa noin 2,5 vuotta, mutta lopulta se osui kohdalle. Kuume nousi 38,6- asteeseen ja muutoinkin sairaus oli muuta kuin “pieni flunssa”. Onneksi kuume laski melko nopeasti, ja nyt reilu viikko sairastumisen jälkeen pystyn jo blogia mukavasti kirjoittamaan. Sairastuminen tuli siinä mielessä todella ikävään ajankohtaan, että minun oli tarkoitus mennä Kristiinan pitämään SEO-tiimin tapaamiseen alpakkafarmille. En kuitenkaan päässyt osallistumaan koronan vuoksi. Tämä harmittaa edelleen, mutta toivottavasti tulee vielä muita mahdollisuuksia päästä tiimin kanssa pitämään hauskaa.

Nyt otan vielä rennosti ja pidän huolen siitä, etten lähde liian aikaisin koronan jälkeen aloittamaan treenejä. Treenien alkaessa tehdään tosin taas kovasti töitä ja jatketaan uuteen kisatuoliin tutustumista. Kuten parisuhteessa, myös kelaustuoliin tutustuminen vie pitkään, ennen kuin voi sanoa olevansa yhtä.

Mukavaa syksyä kaikille lukijoille! 🙂

-Henkka