Tokion kisat 2020 on nyt käyty vuosiluvun 2021 alla. Siirron saaneiden kisojen päättäjäiset pidettiin elokuun 8. päivä. Reilun kahden viikon kisarupeama saatiin hienosti käytyä läpi, vaikka korona ”vieressä keikkui”, mutta ei moneenkaan onneksi päässyt käsiksi. Toiminta koronan suhteen oli kaikilta vastuullista ja etenkin järjestäjät olivat laatineet asian suhteen toimivan sekä ennaltaehkäisevän suunnitelman.
Kisakylässä paljon puhuttaneet kartonkisängyt – aivan loistavat nukkua. Patjan kovuus sopiva ja hyvä selälle. Ainahan on yksilöitä, joille sänky ei sovi, kun on niin suuresta urheilijamäärästä kyse kuin noin 11800. Jokaisessa huoneessa oli ilmastoinnit ja yksi huoneisto sisälsi 3-4 huonetta sekä yhteisen ”olohuoneen”. Tilaa siis oli, mutta eipä huoneisto ollut oikeastaan muuta kuin peseytymis- ja lepokäytössä. Jokaisella oli kuitenkin omat treeniaikansa päivien mittaan. Toisaalta myös lämpötilan vuoksi ainakin itse olin paljon ulkona totuttelemassa ilmastoon, koska kisa käytiin juuri päivän suomassa lämmössä ja sitä ei kyllä puuttunut yhdeltäkään päivältä. Suomen kesä suosi myös totuttelua lämpöön jo ennen lähtöä ja itse lisäsin lämpövaikutusta kasvihuoneella. Kotosalla ollessa piti ahkeraan kastella tomaatteja ja kurkkuja. Loppujen lopuksi ei se lämpö tuntunut niin pahalta kuin aluksi puhuttiin sen olevan. Toki hikipisaranorot selkää ja otsaa pitkin ”juoksivat”.
Tärkein pointti reissusta selviämiseen oli tietysti eväs kisakylässä. Kahdessa kerroksessa todella iso ruokala ja auki 24/7, ei sen vähempää. Tarjolla oli paikallista, aasialaista, italialaista, grillattua, keitettyä, paistettua, kasviksia, salaattia ja hedelmiä. Ruokavalikoimaa siis löytyi, eikä kyllä nälkää tarvinnut nähdä ja kun ruokalaan saattoi mennä mihin tahansa kellon aikaan. Kaiken ruuan kruunasi mielestäni hyvänmakuinen jäätelö ja niitä tulikin joka ruuan päätteeksi syötyä vähintään se yksi, mutta luku oli useasti enemmän.
Ainoa miinus reissusta tulee omalle kisarupeamalle. Kisasta aina jokainen toivoo sitä parasta, mutta niin moni urheilija joutuu pettymään ja itse lukeuduin siihen porukkaan. Kisan ensimmäinen päivä vielä sujui lähes harjoitusten tahdissa, mutta toisen päivän aloitussarja oli painajaismainen. Alun viidestä ensimmäisestä kiekosta oli jo kolme karannut ja siinä vaiheessa vain tuntui, että nyt romahtaa koko pilvenpiirtäjä. Ollaan alun taipaleella ja paljonko saadaan tulosta kasaan ennen kuin viimein kiekko on ammuttu. Ei vain päässyt ”väärältä ” raiteelta pois ja siinä oli se kisa taputeltu siihen sarjaan. Toki toinen päivä olisi vaatinut muutenkin täydellistä onnistumista, koska tulostaso oli hurja.
Kisa on mielestä mutusteltu pois ja katse on käännetty vuosi kerrallaan kohti tulevia Pariisin 2024 kisoja. Kisat olisivat itselleni jo viidennet Olympialaiset, mikäli sinne saisi tiensä raivattua ja sillä mielellä sitä mennään, että kisoissa ollaan. Sitä ennen on kuitenkin monta pienempää kisaurakkaa edessä ja ennen kaikkea sitä toivoo, että saisi olla terveenä ja näin päästä toteuttamaan sitä seuraavaa unelmaa. Terveys ei ole itsestäänselvyys, vaikka olisi nuorempikin ihminen kyseessä.
Kisoista jäi erittäin positiivinen fiilis ja myönteinen kuva, vaikka yleisö ei paikalle päässyt. Mutta varmasti usea silmäpari oli television ääressä ja oman fiiliksen nosti korkealle, kun sai olla Suomen lipun kantajana kisojen avajaisissa. Lipunkantajan tehtävä on aina ollut urheilijalle kunniatehtävä ja niin oli nytkin.
Kisojen tuomisina ei siis ollut mitään urheilusta palkitsevaa, vaan tyytyminen oli kisakylän kaupan antimiin. Perinteistä avaimenperää, kisamaskottia, pinssiä, pyyhettä jne. Jotakin pientä ostettua, jonka voi muistojen kansiin tallentaa sen kaiken muun rikkauden joukkoon, jonka on saanut Olympialaisissa kokea nyt Tokiossa 2021 ja aiemmissa kisoissa Pekingissä 2008, Lontoossa 2012 ja Riossa 2016.
Urheilun täyteistä loppukesää ja syksyn odottelua
Satu