Kristiina: Mikä vuosi!

Aika tarkkaan vuosi sitten heräsin leikkauspöydältä viiden senttimetrin tikkirivi turpoillen. Nyt valmistaudun elämäni ensimmäiseen timanttiliigan osakilpailuun jo urani toinen Olympia Finaali takataskussa. On ollut aikamoinen vuosi!

Ylpein olen omasta henkisestä vahvuudestani. Missään vaiheessa ei ole tehnyt mieli luovuttaa! Olen ollut murtunut, surullinen, turhautunut ja vihainen, mutta myös toiveikas, määrätietoinen, iloinen ja innostunut. Keväällä kävin leireilemässä Portugalissa elämäni parhaan etelän leirin. Tiesin että olen kovassa kunnossa, mutta alkukesän kisoissa en ihan yltänyt tyydyttävään tulokseen mikä olisi ollut siis Olympia raja. Vasta juhannuksena viimeisenä mahdollisena hetkenä hyppäsin oman ennätykseni 14.41 m ja lunastin paikan Tokion kisakoneeseen.

Olympia karsinta meni niin kuin pitikin ja pääsin finaaliin. Finaali jäi hieman vaisuksi. Kroppa tuntui hyvältä, mutta juoksu kulki niin hyvin, etten osannut siitä vauhdista loikkia ja tulos taso jäi alkukesän kaltaiseksi, vaisuksi. Tässä ehkä näkyi se, että viime syksy meni polven kuntouttamiseen ja loikka määrä jäi vähäiseksi. Olin pettynyt suoritukseeni, mutta samaan aikaan täynnä motivaatiota.

Vaikka kausi onkin vielä kesken, odotan samaan aikaan innolla, että pääsen aloittamaan ehjän harjoituskauden. Olemme valmentajani Tuomas Sallisen kanssa tehneet nyt reilu 3 vuotta yhteistyötä ja se on tuonut valtavasti lisää hyviä asioita urheiluuni. Olemme löytäneet asioita, mitkä toimivat juuri minulle ja samalla löytäneet heikkouksia, joilla suoritukseni tulee vielä nousemaan uudelle tasolle. Nyt suurimmat työtä haitanneet fyysiset tekijät ovat kunnossa ja samaan aikana myös manageri Harri Halmeen uurastus luoda sellaiset taloudelliset olosuhteet, joissa urheilijan on hyvä olla, on onnistunut.

Pariisin Olympialaiset 2024 on kirjattu kalenteriin. Varmaa on, että laitan kaiken tähän asti opitun tiedon ja taidon 100 % peliin, jotta olen tuolloin elämäni kunnossa. Tiedän että pystyn vieläkin parempaan ja olen iloinen, että minulle on annettu mahdollisuus näyttää se.

Loppukauden aion nauttia kilpailuista! Timanttiliiga Kalevankisat ja Ruotsiottelu on kova 11 päivän rutistus ja loppu huipennus, mutta lähestyn asiaa ilon kautta ja hymy huulilla, niin hyvä siitä tulee.

Syysterveisin,
Kristiina