Satu: Joulu on taas, joulu on taas…

Miten nopeasti joulu jälleen kerran tulikaan, vaikka mielestäni tammikuun alusta ei ole vielä paljoa aikaa. Tuntuu siltä, että en olisi joka päivä ehtinyt ihan 24 tuntia viettämään.

Vuoden päätteeksi aina miettii, mitä maailmalla on tapahtunut ja mitä kaikkea itse on saanut aikaiseksi.

Töiden lisäksi ehdin koluamaan maailmaa harrastuksen parissa. Ammunta kuljetti useaan eri maahan ja parhaiten jäivät mieleen ne maat, joissa sain kokea sitä onnistumisen iloa hyvistä tuloksista. Kausi käynnistyi maailmancupilla maaliskuussa Meksikon Acapulcosta, missä tuloksestani kirjattiin uudet maailmanennätys lukemat 123 ja ne ovat edelleen voimassa. Tuolloin finaali ei kulkenut aivan toivotusti ja maapaikka olympialaisiin jätti odottamaan itseään.

Kausi kulki tasaisesti ja olympiapaikka oli hilkulla Korean maailmancupissakin, mutta kun ei niin ei.

Pikkuisen olisi tarvinnut sitä tuuria ja onneakin matkaan, mutta se jäi pakkaamatta tuohon reissuun.

Viimeinen maailmancup järjestettiin Lahdessa elokuussa. Siellä kaikki odotukset viimein täyttyivät ja taakka putosi omilta harteilta, kun paikka Tokioon 2020 oli ammuttu. Olympiapaikan toi toinen sija todella tiukassa kilpailussa. Finaalissa oli kolme ampujaa, joilla ei ollut paikka ja vain kahdelle sellainen oli tarjolla. Kauden tavoite saatiin reppuun ja mikä parasta se tuli omista kotikisoista.

Olympiakomitea on tehnyt 12.12. ensimmäiset urheilijavalinnat Tokion 2020 kisoihin ja myös oma nimeni on virallisesti kirjoitettu paperiin, joten valmistautuminen kohti tärkeää voi alkaa.

Haluan kiittää SEO:a kauden yhteistyöstä, koska tukenne on äärimmäisen tärkeää pienessä lajissani. Lajini vaatii paljon ulkomaan leirejä, koska kisat ovat pääsääntöisesti muualla kuin Suomessa. Teidän yhteistyökumppanien avulla on mahdollista panostaa täysillä urheilijauraan, vaikka silti on tehtävä ahkerasti töitäkin, jotta muut juoksevat kulut pystyy hoitamaan.

Haluan toivottaa kaikille rauhallista ja leppoisaa joulun aikaa sekä iloista uutta vuotta 2020!

  • Satu