Antti: Talviset terveiset

Viime viikonloppu meni maailmancupin kilpailuissa Saksan Klingenthalissa ja nyt näpyttelen tekstiä tässä kotona Kuopiossa. Kisat Klingenthalissa meni kohtalaisen hyvin. Karsinnassa olin sijalla 9. Ja henkilökohtaisessa kisassa 23. Joukkuemäessä ei tullut menestystä mutta olen tilanteeseen nähden suorituksiini aika tyytyväinen, koska nilkka on ollut vielä vähän arka ja olen vasta hiljattain voinut harjoitella normaalisti. Onneksi mäessä nilkka ei haittaa kovinkaan paljoa. Pikkuhiljaa alan saamaan varmuutta takaisin, kun tästä tervehtyy enemmän päivä päivältä!

Joulu kolkuttaa jo hyvin lähellä mutta sen viettoon pääsee sitten ajallaan. Vielä on tarkoitus käydä yksi Mc-viikonloppu ennen sitä Sveitsissä Engelbergissä. Jouluna on tarkoitus näyttäytyä sukulaisille ja muille tuttaville, että tässä sitä ollaan. Jouluna ainakin aion syödä hyvin ja olla rauhassa, jotta akut on ladattu ennen kuin mäkiviikko alkaa 🙂

Kuluva kausi on nyt vähän erilainen kuin yleensä, koska arvokisoja ei ole keskellä talvea. Lentomäen MM-kilpailut käydään ihan lopuksi sitten maaliskuussa, jolloin jo maailmancup on käyty läpi. Hyvää joulua kaikille!

-Antti