Dohassa on käynnissä kova rakentamisen tohina, jotta paikat valmistuisivat vuoden 2022 lopussa järjestettäviin jalkapallon MM-kisoihin. Taloja tai oikeastaan pilvenpiirtäjiä nousee jatkuvalla syötöllä, samoin kuin stadioineitakin.
En ole täällä tutustumassa Dohan kulttuurielämään tai rakentamiseen. En myöskään vertaile bensan tai dieselin hintaeroja, koska niissä on huikea ero verrattaessa meidän hintoihin. Bensa maksaa litralta noin 36 senttiä ja diesel onkin jo hieman kalliimpaa – noin 46 senttiä litralta. Sen sijaan yritän saada kaikki aistini perehtymään ammunnan saloihin. Se kun ei aina mene niin kuin keittokirjasta tehtynä ja se tuli jälleen kerran todistettua tälläkin reissulla.
Harjoitukset sujuivat helposti leikitellen, tosin ei aivan täydellisyyttä hipoen, mutta hyvin. Kisapäivä oli kovin puuskaisen tuulinen… No ei mitään… Ensimmäisen sarja oli vielä hyvää tekemistä, kunnes oli se toinen sarja. En muista, milloin olen pudonnut niin syvälle ja voisi kai sanoa, että ikään kuin olisin pudonnut tikareihin eli puukkoa selkään. Kaikki hyvä valui kerralla pois.
No ainoa tie on vain ylöspäin, mutta kolmaskaan sarja ei vielä palauttanut uskoa. Ammunta parani, mutta pelko hiipi nahan alle. Toivon vain, että yö välissä vielä voi kaiken kääntää, vaikka sijoituksellisesti ei ole enää mitään saumaa. Se juna meni siinä toisessa sarjassa.
Se kirpaisee kyllä syvältä, kun harjoituksissa homma kulkee ja sitten tosipaikan tullen kaikki lässähtää. Ja kun ei pystynyt itseään edes kasaamaan sarjan aikana, vaan samaa raidetta loppuun asti. Koskaan en ole ammunnan takia itkua tuhertanut, vaikka tuleekin se heikko sarja tai huono sijoitus. Palkintopalli sijoitus yhdistettynä MAAMME-lauluun on sitten eri asia ja siihen kyllä sopii tirauttaa muutaman onnen kyyneleen.
Jos sarja on mennyt täydellisesti penkin alle, niin kuin nyt kävi, en osannut edes sadatella kirosanoja. Lähinnä toistelin itselleni, että 13, miten voi olla mahdollista. Muistakaa, että 25 on täydet eli 13 on todella surkea…
Ajatukset täyttyivät tuosta epäonnen numerosta. Huonoja hetkiä tulee ja niistä on ponnistettava eteenpäin, mieluiten oppien virheistään. Nyt oli niin kova puuskittainen tuuli, että tekniikka levisi kuin ”Jokisen eväät” tantereeseen.
Seuraavan aamun ensimmäinen sarja niin sanotusti jännitti, kun ei tiennyt mitä se tuo tullessaan. Yö oli välissä nukuttu ja osumiakin löytyi, että vain yksi kiekko karkasi mättääseen. Antoi ainakin itseluottamusta takaisin, että suostakin voi rämpiä ylös. Kisa oli mikä oli, mutta siihen ei jäädä sen kummemmin makaamaan ja murehtimaan, vaan pujotellaan uutta matoa koukkuun.
Maaliskuun alussa on sitten ensimmäinen maailmancupin kisa Kyproksella, Nikosiassa. Silloin on sitten syytä olla sihti kohdallaan.
Pysykää matkassa ja reissuissani kohti heinäkuun lopulla järjestettäviä Olympialaisia.
– Satu