Jos Viime kevään Portugali leiri oli paras leiri ikinä, tämän syksyn Etelä-Afrikan leiri oli sen vastakohta. Ennen kuin luettelen kaikki epäonniset käänteet haluan kuitenkin korostaa, että vaikka asiat eivät menneet niinkuin oli suunniteltu ja toivottu, yksittäisiä harjoituksia ja harjoitusjakson kokonaisuutta katsottaessa leiri ei oikeastaa näyttäydy negatiivisessa valossa. Olen huimasti parantanut harjoittelu tuloksia viime- ja edellisvuoden marras-joulukuuhun nähden.
Olympia kesän ja sitä edeltäneen polvenkuntoutus harjoituskauden jälkeen, harjoituksiin palaaminen tuntui tahmealta ja kolme viikkoa liian lyhyeltä lomalta. Tiesin että lihaksistoni ei pitäisi pidemmästä tauosta joten pari ensimmäistä viikkoa kävin niin sanotusti vain suorittamassa harjoitukset. Pikkuhiljaa aloin taas sonnustaa arkeani huippu-urheilijan rutiinien omaiseksi. Ehdin tehdä kuukauden pätkän perusharjoittelu jakson Suomessa ennen Etelä-Afrikkaan lähtöä.
Ensimmäistä kertaa sain nukuttua lentokoneessa ja matkustus sujui muutenkin joutuisasti. Sain rauhassa asetuttua taloksi, väärän puoleinen liikenne vuokra-autolla ei tuntunutkaan enää niin pahalta kuin aikaisemmin, mieleni oli kirkas ja olo valmis aloittamaan #parasleiriikinä.
Ensimmäiset haasteet kohtasin saavuttuani ensimmäistä kertaa harjoituskeskukseen. Uusi punttisali ei ollut vielä valmis ja siellä ei saanut harjoitella ja nurmikenttä oli suljettu. Ilmeisesti yhden tärkeän henkilön varpaille oli astuttu, joten ulkomaalaisia urheilijoita ei hyväksyttäisi keskukseen ennen 15 marraskuuta. Eli seuraavaan viikkoon saapumisestani.
Tilanne kieltämättä latisti tunnelmaa. Onneksi ystävälliset yhteyshenkilöni löysivät minulle toisen kentän ja punttisalin jossa pääsin harjoittelemaan. Välineistön etenkin kuntopyörän, palautusaltaan ja WCn puuttuminen oli pieni miinus, mutta sain tehtyä ne asiat mitkä pitikin. Harjoituskeskus lopulta aukesi pari päivää uhattua aikaisemmin.
Valitettavasti juuri kuntopyörän puute (millä yleensä teen puntti harjoitusten verryttelyn) kostautui toisen harjoitusviikon loppupuolella kun kummatkin pohkeeni menivät tajuttomaan jumiin. Kävimme paikallisessa magneettikuvauksessa varmistamassa että äkisti kipeytynyt vasen pohje ei ollut rikki ja onnekseni kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Hoitona kävin parissa kivuliaassa pohje hieronnassa ja jäädytimme iskuttavat harjoitukset viikoksi.
Puntttisalilla riehumista pohkeet eivät estäneet joten sain tehtyä erittäin onnistuneen voimajakson leirin alkupuolelle. Kun jalat tulivat kuntoon lihaksisto oli oikeastaan herkistynyt ja juoksu kulki hyvin. Olen myös löytänyt loikka harjoituksiin kaivattua rentoutta ja loikkien maakontakti osuu yhä useammin juuri siihen kohtaan mihin pitääkin.
Jokaisesta onnistumisesta pitää muistaa iloita sillä aina voi puskan takaa tulla uusi yllättävä ongelma. Tällä kertaa seuraava koettelemus oli nimeltään vatsatauti. Tämä kyseinen vatsatauti oli kiusannut majapaikkamme suomalaisia jo ennen kuin se osui minuun, mutta vaikka varotoimia oli tehty oli pöpö liian taitava. Oksentelua, kuumetta ja huonovointisuutta kesti pari päivää. Tokenin mahataudista onneksi nopeasti. Tein kaikkeni etten joutuisi nestehukkaan ja onnistuin. Yhden terveen tuntuisen päivän jälkeen paluu normaaliin harjoitteluun sujui ongelmitta.
Jotta jännitys momentit eivät loppuisi kesken, uusi korona variantti oli havaittu Etelä-Afrikassa. Monet lentoyhtiöt peruivat lentojaan ja jännityksellä odotimme Etelä-Afrikan presidentin lausuntoa lisätoimista. Urheilijoiden onneksi mitään ei suljettu ja sain kuulla että paluulentonikin lennetään joten tiesin että voin jatkaa harjoittelua normaalisti leirin loppuun asti. Ja se jopa onnistui ilman uusia yllätyksiä. Kotiin oli kiva palata!
Vastoinkäymiset kasvattaa. Joskus haasteet voivat avata vaihtoehtoisia tapoja ajatella tai toteuttaa asioita jotka lopulta osoittautuvat paremmiksi kuin rutinoidut mallit. Taas kokemusta rikkaampana ja yhtä leiriä vahvempana urheilijana. Haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein mukavaa joulun odotusta!
Kristiina
Kuva: Veli Rickhard Ojala