Henry: Kausi Tokiota vaille paketissa

Sveitsissä kolme kisaa, Puolassa yksi ja Suomessa viisi kisaa – yhteensä 20 lähtöä on takana tällä kaudella. Tulokset ovat luvanneet keskimäärin todella hyvää, eikä mitään varsinaisia romahduksia ole ollut lainkaan. Puolassa satasen aika ei ollut hyvä, mutta sen kelasin toinen rengas tyhjänä. Viime kauden parhaat ajat olen alittanut toistuvasti. Satasen ennätysaikakin alittui Kuortaneella, mutta liian kovassa tuulessa. Olen tällä hetkellä 100 m:n maailmanrankingin kolmas ja 800 m:n toinen.

Kauden 2021 ajoissa minua eniten lämmittää juuri tasaisuus. Tiedän, että pystyn kelaamaan kovaa ja pystyn tekemään sen erilaisissa olosuhteissa. Kilpailuissa ei ole toukokuun jälkeen sadetta ollut, mutta harjoituksissa on myös sateessa päästy treenaamaan. Sekin sujuu hyvin. Kuumuudessa harjoittelua ja kilpailua on tullut todella paljon, joten riippumatta Tokion säästä olen valmis!

Kesällä 2020 auto ei kovin paljon pihasta liikkunut, mutta tänä kesänä etenkin Kuortaneen, Joensuun ja Lapinlahden kisamatkojen seurauksena on kilometrejä tullut auton mittariin ja SEO-asemilla on käyty tankkaamassa.

Koronatilanteen pahennuttua päätin jättää meidän paraurheilun SM-kisat välistä. Koin, että mahdolliset hyödyt eivät olisi ylittäneet riskejä, joita kisoihin olisi väistämättä liittynyt. SM-kilpailut ovat myös omaehtoisen kahden viikon karanteenin aikana. Olen ottanut kummatkin rokotteet ja pitänyt FFP2-maskia tunnollisesti naamalla muutoinkin, mutta nyt ennen kisoja olen erityisen huolellinen. Pidän tiukasti myös karanteeniohjeistuksesta kiinni. En todellakaan halua tilannetta, jossa olisin Suomessa karanteenissa lennon lähtiessä Tokioon. En myöskään halua tartuntaa tai tartuttaa läheisiäni.

Kauden ehdottomasti tärkeimmät kisat ovat vielä edessä ja niistä kerron seuraavassa blogissani.

-Henkka