Henry: Kahtiajakoinen kausi 2023

Kausi 2023 oli ja meni. Fiilikset ovat todella kaksijakoiset. Yleensä urheilussa oma ennätys ja tasaisen kova suorittaminen katsotaan hyväksi suoritukseksi. Tällä kaudella viiden parhaan 100 m kisan keskiarvo oli ehdottomasti urani paras ja tein vihdoin, seitsemänvuoden jälkeen myös uuden ennätyksen. Myös MM-finaalissa pääsin lähelle omaa uutta ennätystäni, vaikkeivat olosuhteet olleet vastaavat kuin ennätysvedossa. Uuden tuolin kanssa oli omat ongelmansa, mutta kaiken kaikkiaan tuolin vaihto meni paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Satasen MM-finaalissa kelaamani aika oli sellainen, jolla en olisi koskaan ennen jäänyt mitalitta missään arvokilpailuissa.

Suhteessa itseeni kausi oli siis erinomainen. Huippu-urheilussa tuloksia ei vain verrata itseensä vaan muihin. Suhteessa muihin kausi ei enää ollutkaan yhtä hyvä. Jäin satasen finaalissa keväällä kelaamastani ennätyksestä 0,03 s. Tuon 0,03 sekunnin sisään meitä kelaajia mahtui kolme, joista olin viimeinen. Olin lopputuloksissa vasta seitsemännes, joka ei ole sitä mitä lähdin kilpailuista hakemaan. Pyörätuolikelaus lajina kehittyy todella nopeasti ja minun vammaluokassani sen näkee erityisen hyvin. Luokassani eurooppalaiset ovat yksitellen tippuneet pois MM- ja paralympiatasolta. Olin MM-kisoissa omassa luokassani ainoa eurooppalainen. Meidän luokassa ero finaalin ensimmäisen ja viimeisen välillä oli pienempi kuin kenenkään muun suomalaisen kelaajan kisassa, eli taso on paitsi kova, myöskin tasainen.

Kahdeksansadalla metrillä mahdollisuudet menivät jo puolessavälissä semifinaalia, sillä aivan lajille tyypillisen osuman jälkeen kelaustuolini ohjainpumpun kiinnityspanta pääsi liikkumaan ja teki kelauksesta lähes mahdotonta. Pääsin kyllä maaliin, mutta ajalla, jolla ei ollut mitään asiaa finaaliin.

MM-kisoista fiilis ei tietenkään ole erityisen hyvä. Neljälle parhaalle olisi ollut tarjolla suora maapaikka ensikesän paralympialaisiin. Nyt jäin ilman suoraa paikkaa, mutta työ kohti paralympialaisia jatkuu. Tämä muistuttaa vahvasti viime kertaa, jolloin myöskin jäin MM-kisoissa ilman maapaikkaa. Joskus pitää näköjään vaikeamman kautta lähteä paikkaa hakemaan. Tämä kisat ja tämä koko kausi 2023 sisuunutti ja laittoi valmistautumaan entistäkin määrätietoisemmin kohti paralympialaisia 2024!

Siitä olen todella iloinen, että SEO jatkaa minun rinnalla paralympiapaikan ja ennen kaikkea paralympiamenestyksen tavoittelua 2024! 🙂

-Henkka