Antti: Syyskauden kilpailut

Tervehdys!

Syksy on tullut äkkiä ja ilmat muuttui aika äkkiä viileiksi. Viileys ei kuitenkaan haittaa kun syksyssä on omat hyvät puolensa. Kohta olisi tarkoitus lähteä reissuun saksaan päin. Vuorossa on continental cup-kilpailut Klingenthalissa ja siitä viikko eteenpäin niin on kesä-gp:n vuoro samalla paikkakunnalla. Kilpailujen välissä on tarkoitus pitää leiriä. Nämä onkin sitten viimeiset kilpailut kesäkaudelle. Kisat tulee vielä sopivaan kohtaan siinä mielessä, että pysyy kilpailurutiinit mielessä talvea ajatellen. Loppusyksystä jää kuitenkin hyvä pätkä harjoittelulle ennen lumen tuloa.

Pitkälti olen pysynyt terveenä mutta viime viikolla tauti vaivasi useamman päivän niin täytyi sitten olla aika rauhallisesti ja odottaa maltilla, että tauti menee ohi. Kuumetta ei kuitenkaan ollut niin kävin kuitenkin mäessä muutaman kerran. Muut toimet jäi sitten vähemmälle.

Viime viikolla ratkottiin myös kesämäen suomenmestaruudet Kuopiossa. En ihan parhaalla mahdollisella tavalla pystynyt valmistautumaan niihin mutta sain kisat hypättyä kuitenkin aika virkeänä ja niissä tulin toiseksi. Tällä viikolla olen ollut jo terve ja arki sujuu normaalisti.
Raikasta syksyn jatkoa!

-Antti