Itsenäisten kauppiaiden SEO on järjestänyt kauppiaspäiviä nykymuodossaan vuodesta 1999 alkaen. Parikymmentä vuotta jatkunut perinne kantaa edelleen. Kauppiaspäivät ovat eri sidosryhmien kohtaamispaikka, mikä on tärkeä osa yrittäjävetoisen huoltoasemaketjun toiminnassa.
SEO:n ensimmäiset kauppiaspäivät järjestettiin jo 1980-luvulla. Nykymuodossaan ensimmäinen kerta oli Rovaniemellä vuonna 1999. Kauppiaspäivät on ajoitettu aina syksyyn, SEO:n syyskokouksen yhteyteen. Kerran vuodessa järjestettävä kaksipäiväinen tapahtuma on tärkein yksittäinen viikonloppu SEO:n kauppiaiden ja muiden sidosryhmien välillä.
Historian toistaiseksi suurimmat kauppiaspäivät järjestettiin viisitoista vuotta sitten SEO:n 25-vuotisjuhlien yhteydessä, Lahden Seurahuoneella. Paikalla oli SEO-kauppiaiden lisäksi paljon näytteilleasettajia ja tukkureita.
”SEO:lla haluttiin, että neljännesvuosisadan toimintaa on syytä juhlia isolla porukalla.”
SEO:lla haluttiin, että neljännesvuosisadan toimintaa on syytä juhlia isolla porukalla ja siksi tukkuritkin pääsivät juhliin mukaan ilman maksua. Ilmainen esittelypaikka kiinnostikin näytteilleasettajia hyvin. Tällaisessa tapahtumassa he tavoittivat kerralla suurimman osan SEO-kauppiaista
Kauppiaspäivien kaksipäiväinen ohjelmarunko on pysynyt samantyyppisenä läpi vuosien. Tapahtuma alkaa perjantaina. Silloin kauppiaat ja tukkurit tapaavat toisiaan näytteilleasettajien pisteillä. Tila rakennetaan heitä varten, ja siellä he voivat esitellä tuotteitaan kauppiaille.
”Kauppiaspäivien kaksipäiväinen ohjelmarunko on pysynyt samantyyppisenä läpi vuosien.”
Kauppiaspäivien suosio kestää
Perjantaina Osuuskunta järjestää myös lyhyen infotilaisuuden kauppiailleen. SEO:lla on asemia ja kauppiaita ympäri Suomea etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Kauppiaspäivät ovatkin vuoden tärkein tapahtuma koota kaikki kauppiaat yhteen.
Samana iltana pidetään myös iltajuhla, johon on kutsuttu kauppiaiden lisäksi tavarantoimittajia ja muita vieraita. Iltajuhlissa on nähty ohjelmaa ja artisteja taikureista tangokuninkaallisiin. Lauantaina kauppiaspäivien ohjelmassa on vielä osuuskunnan jäsenten kokous.
Kauppiaspäivien perinne on säilynyt SEO:lla katkeamattomana lähes 20 vuotta. Toiminta onkin alalle poikkeuksellisen vireää.