Tarina 20 Yhteenveto: Vilkas vuosikymmen

SEO:n historian toinen vuosikymmen oli tapahtumarikasta aikaa. Vuosiin mahtui monta merkittävää muutosta alalla. Sen lisäksi myös SEO:n näkyvyyden suhteen tapahtui mainittavia asioita. Kohti kolmatta vuosikymmentä SEO lähti tarmoa täynnä.

SEO:n toimintahistorian toinen vuosikymmen oli vilkasta aikaa. Jos ensimmäiset kymmenen vuotta rakennettiin ja laajennettiin verkostoa, oli seuraava kymppi jo täyttä tohinaa ja muutoksienkin aikaa. 1980-luvun lopulta 1990-luvun lopulle koko polttoaineala oli muutosten kourissa.

Tänä aikana maahantuonti vapautui ja SEO:kin sai oman osto-oikeuden polttoaineisiin. Toinen suuri muutos oli lyijyttömiin bensiineihin siirtyminen. Tämä tarkoitti SEO:llekin bensiinin lisäaineistamisvastuuta, josta kerroimme tarinassa numero 12.

”1980-luvun lopulta 1990-luvun lopulle koko polttoaineala oli muutosten kourissa.”

Eri asemaketjujen välinen kilpailu leimasi myös SEO:n toista vuosikymmentä. Kilpailua käytiin niin asemapaikoista, nykyisistä asemista kuin kauppiaistakin. Kilpailu ja henkilökalastelu ulottui myös ketjujen johtotehtäviin. Uusien ketjujen tulo markkinoille kiihdytti kosiskelua. Oli helpompaa ottaa kokenut ja koulutettu tekijä kuin aloittaa täysin nollasta.

Myös automaattiasemien kilpailu oli suurimmillaan 1990-luvulla. Parhaimmillaan tai pahimmillaan niin sanottuja kylmäasemia perustettiin 100 aseman vuosivauhtia. Pikku hiljaa niitä alkoi jo olla liikaakin, mutta markkinat tasoittivat tilannetta.

”Kilpailu ja henkilökalastelu ulottui myös ketjujen johtotehtäviin.”

Näkyvyyttä ilmemuutoksella ja tv-ohjelmalla

SEO näkyi ja kuului 1990-luvun lopulla markkinoilla ja mediassa. Parikymmentä vuotta vanha ilme päätettiin uudistaa ja nykyaikaistaa. Silloin kaikki uudet asemat saivat saman tien uuden ilmeen, mikä toimi tietenkin myös markkinointikeinona uusien kauppiaiden suhteen.

Toinen paljon näkyvyyttä saanut markkinointitempaus oli Team Ahma. Sympaattinen tiepalvelukaksikko istui aika ajoin SEO:n huoltoasemalla kahvilla ja jatkoi sieltä erilaisiin seikkailuihin. Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän tähdittämä Team Ahma oli kovassa suosiossa 1990-luvun lopulla.

SEO:n kolmanteen vuosikymmeneen lähdettiin siis varsin hyvistä asemista.