SEO Sulva – Hyvää palvelua kaikille!

Legendaarinen Sulvan huoltoasema palasi syyskuussa 2020 takaisin SEO:n väreihin. Sulvan Rantatien huoltoasema sai alkunsa vuonna 1967, kun yrittäjäpariskunnat Yngve ja Anna-Stina Snickars sekä Kjell ja Christine Sjöblad ostivat asemarakennuksen. Tontilla sijaitseva rakennus oli pieni, mutta siellä mahtui hyvin pitämään pientä autohuoltoa, jossa sai muun muassa renkaiden ja öljyn vaihdot nopeasti. Vuonna 1968 aloitettiin kuitenkin jo aseman laajennus, jotta palvelutarjoamaa pystyttiin kasvattamaan. Tuolloin uusina palveluina tulivat pesuhalli ja kahvila.

Huoltoasema-alalle Snickarsit päätyivät Sjöbladien kanssa, kun heitä molempia kiinnosti yrittäjyys. Vuoteen 1976 asti yrittäjäpariskunnat pitivät yhdessä Sulvan asemaa, jonka jälkeen Yngve ja Anna-Stina siirtyivät vetovastuuseen. Vuonna 1976 sai nykyisin palveleva Solf Service alkunsa. Pitkän historian omaava huoltoasema on ehtinyt toimia useamman eri lipun alla. Vuodesta 1979 aina vuoteen 1996 asema oli SEO, kun Yngve oli mukana SEO:n hallituksessa. Muutama vuosikymmen myöhemmin Snickarsit kokivat, että on aika palata juurilleen ja suomalainen, paikallisesti palvelva SEO tuntui jälleen oikealta valinnalta.

Nykyään Yngven ja Anna-Stinan poika, Roland, on Solf Servicen päivittäisessä toiminnassa aktiivisesti mukana. Palvelutarjoama on vaihdellut vuosien varrella, mutta suosituimmat palvelut eli autokorjaamo, autopesu ja kahvila ovat säilyneet. Snickarsien motto onkin, hyvää palvelua kaikille!

Teksti: Johanna Silén, Kuvat: Tuomas Puronen