Vuosi vaihtui ja ajamisestakin oli pieni tauko joulunpyhien aikaan. Oli kerrankin aikaa tehdä perheen kanssa jotain muutakin. Sellaista, mikä ei liity kartingiin.
Perheellä on kyllä tosi iso rooli kaikessa siinä, missä tänään ollaan ja miten tähän on päästy.
En itse asiassa olisi edes aloittanut harrastamaan ilman isää, jonka kanssa käytiin ensimmisen kerran Lahdessa Pippon radalla vuonna 2017. Innostuin hommasta heti, ja sen jälkeen halusin mennä aina vain uudestaan.
Varsinkin ensimmäisissä pienissä kisoissa Lahdessa äidit ja isät oli kaikilla mukana aina ja joka paikassa. Vanhemmathan siellä nosti autot ja huolsi autot ja käynnisti autot. Pienemmässä autossa oli vetonaru, se siis vedettiin käyntiin, ja siihen tarvittiin aina aikuinen.
Sitten kierrettiinkin kesät erilaisia sarjoja, siellä pikkuluokissakin jo. Mentiin ympäri Suomea esimerkiksi Sastamalaan tai Lentolaan, Kouvolaan, Kotkaan ja Tuuriin. Ne oli aina viikonlopun kesäretkiä, tai vähän enemmänkin, kun mentiin jo torstaina. Mentiin aina koko perheen kesken, nukuttiin hotelleissa ja syötiin eväitä radalla. Äiti hoiti eväät ja isä hoiti autot. Ja pikkuveljeä viihdytettiin, koska mukanahan hänkin tuli. Pikkuveljelle itse asiassa hankittiin jossain vaiheessa oma auto, että pääsi mukaan ajamaan harjoitteluissa ja viihtyi paremmin. Ei hän ollut koskaan kiinnostunut kilpaa ajamisesta, mutta viihdykkeenä se toimi. Meillä on ikäeroa vain vuosi.
Kun kuviot kasvoi ja pääsin maailmalle, niin tietysti isä tai äiti on ollut aina mukana. Toissa keväänä kun ajoin ensimmäistä kertaa tehdastiimissä, äiti oli mukana. Silloin lennettiin Italiaan ja vuokrattiin sieltä auto. Äiti ajoi sitten Italiaa ristiin rastiin, kun kisoja ja harjoituksia oli monessa eri paikassa. Viime vuonna mukaan lähti isä, ja ajoimme omalla autolla tammikuussa läpi Euroopan ja pääsiäiseksi takaisin. Sitten taas äidin kanssa tehtiin pari yksittäistä kisamatkaa heinäkuussa ja syksyllä.
Kaiken ajamisen lisäksi tehdään tietysti koko ajan paljon muutakin. Esimerkiksi rahoitushan vaatii myös hirveästi työtä, se on ollut minun ja äidin yhteinen juttu. Yhteistyön rakentaminen tukijoiden kanssa. Isän kanssa meitä yhdistää enemmän kaikki teknikka ja laitteet.
Ja tosiaan, täällähän me ollaan tien päällä taas. Minä ja isä. Ennen joulua lähdettiin ja ajettiin kahdestaan tänne Italiaan. Ensimmäiset kisaviikonloputkin on ajettu ja arvatkaa mitä! Pääsin ensimmäistä kertaa nousemaan myös podiumille! Se tuntui ihan uskomattomalta. Ja se, että tällä hetkellä olen WSK Super Master Series -sarjan kärjessä. Kuskeja on luokassani melkein 90 ja sarja jatkuu seuraavan kerran 16.2.
Pitäkää sormet pystyssä!
– Sebu