Satu: Kotiradallani Orimattilassa

Suomen kauneimmat radat sijaitsevat Orimattilassa, vaikka itse sanonkin. Myös muiden suusta on kuulunut moneen otteeseen, että radat ovat kauniit ja mukavat ammuta. Tasainen etumaasto ja vihreä taustavalli antavat mukavat ampumaolosuhteet. Sään haltija määrää sitten muuten, missä olosuhteissa harjoitella. Taivas on siis kattona -toki ampumapaikat ovat katetut. Orimattilan rata on se pääsääntöinen harjoittelupaikkani ja radalle voin ajella nimikkotietäni -Olympiavoittajantie.

Ratoja on neljä, joista kolmella on mahdollista treenata trappia. Neljäs rata soveltuu kansalliseen trappiin ja skeettiin. Trap-rata vaatii 15 heitintä. Ampumapaikkoja on viisi ja kutakin ampumapaikkaa kohden on 3 heitintä edessä ”haudassa”, joista sarjan aikana jokainen ampuja saa saman määrän samoja kiekkoja-2 vasenta ,2 oikeaa ja suora satunnaisessa järjestyksessä. Yksi sarja on 25 kiekkoa ja kilpailussa ammutaan 5 sarjaa (125 kiekkoa) + finaali. Finaali ammutaan yhdellä panoksella, kun taas peruskilpailussa ase ladataan kahdella. Finaaliin pääsee 6 parasta ja he ampuvat 25 kiekkoa, jonka jälkeen heikoimman tuloksen ampunut putoaa pois. Tästä jatketaan viiden kiekon pätkillä, jonka jälkeen aina heikoin tulos ”ulos”. Lopussa on kaksi ampujaa jäljellä, jotka ampuvat 10 kiekon setin, jonka jälkeen he ovat ampuneet finaalissa kaikkiaan 50 kiekkoa. Mikäli eroa ei ole tullut, ammutaan pudotusammunta ”osu tai ulos” periaatteella. Sama kiekko vuorotellen aina niin kauan, kunnes toinen osuu ja toinen pummaa. Kiekon lähtönopeus on noin 150 km/h ja jokaiselle heittimelle on säädetty eri kulma ja korkeus. Kulmat ovat 0 ja 45 asteen välissä ja kiekon korkeus 1,5-3 metriä. Lentomatka kiekolla on 76 metriä.

Edustamani seura, Orimattilan Seudun Urheiluampujat OSU, on perustettu vuonna 1996 elokuussa. Tämän hetkinen jäsenmäärä on noin 220. Seuran toiminta perustuu paljon talkootyöhön, kuten niin monessa muussakin seurassa ja yleensä seurassa on se kourallinen sitä aktiivi väkeä.

Seuraava tärkeä steppi olympiapaikan hankkimiseen alkaa 19.päivän reissulla Minskiin, Valko-Venäjälle-European Gamesiin, joissa maapaikkoja on jaossa yksi kappale. Onnistumista siis vaaditaan. European Gamesit ovat vähän verrattavissa Olympialaisiin, mutta mini koossa ja koskee vain Euroopan valtioita. Kisoihin on valittu Euroopan rankingin perusteella paremmusjärjestyksessä, mutta kuitenkin niin, että max. 2 edustajaa per maa per sarja ja sarjat ovat naiset ja miehet.

Kun jää juhannusvastat vääntämättä, niin väännetään kilpailun merkeissä.

Hyvät Energia-tiimiläiset – Lotta, Antti, Mikaela, Noora ja Lassi. Tällä radalla meillä on tiukka urheiluvääntö myös tulossa. Ja kuten urheiluun kuuluu, harjoittelun jälkeen kisataan. Siis tositoimiin joudumme, mutta pakataan reppuun reippaasti huumoria ja nautitaan yhdessä tekemisestä.

Ihanaa aurinkoista kesää ja juhannusta teille ja meille kaikille.

Satu