Aloitimme viime viikolla kuukauden kestävän treenileirin Geelongin kaupungissa, mikä sijaitsee Australian kaakkoisrannikolla. Suomessa vietetyn joululoman jälkeen tuntui taas ihanalta päästä treenaamaan purjehdusta, kun kotimaan sääolosuhteissa harjoittelu keskittyi pääasiassa kuntosalitreeniin. Ihan ongelmitta treenaaminen ei ole täällä Australiassa sujunut, koska metsäpaloista johtuen nyt muutamana päivänä Geelongissakin on ollut todella huono ilmanlaatu. Minnekään ei voi liikkua ilman hengityssuojainta. Geelongissa oli yhtenä päivänä erittäin kova kaatosade, jolloin kaduilla olisi voinut liikkua kätevästi kumiveneillä. Toivottavasti tällaisia sateita osuisi metsäpaloalueille, jotta ne viimein saataisiin hallintaan.
Nyt edessä on tiukka treenileiri, olosuhteet toki huomioiden, jotta olisimme seuraavassa kilpailussa aivan huippu iskussa. Tuossa kilpailussa meidän on mahdollisuus napata paikka Tokion olympialaisiin, mikä harmittavasti jäi vielä joulukuussa saavuttamatta.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja pysykäähän matkassamme kohti Tokiota!
- Noora & Mikaela