Kesäparalympialaiset ovat maailman kolmanneksi suurin urheilutapahtuma heti kesäolympialaisten ja miesten jalkapallon MM-kisojen jälkeen – huomattavasti talviolympialaisia suuremmat (2922 vs. 4328 urheilijaa). Paralympialaiset edustavat huippu-urheilua, mutta mielestäni paralympialaisissa hienoin asia ei ole huippu-urheilu. Huippu-urheilu ei ole mielestäni koskaan itseisarvo. Kaikella huippu-urheilulla pyritään innostamaan nuoria urheilemaan, mikä on aina hienoa! Monessa lajissa kyse on lisäksi ennen kaikkea viihteestä.
Paralympiaurheilussa kannustetaan aivan kaikkia liikkumaan, mutta viesti koskettaa erityisesti vertaistuellisesti muita vammaisia henkilöitä. Meistä jokaisen kannattaa liikkua, ja liikkumisella voi parantaa elämänlaatua sekä terveyttä. Vammaiselle henkilölle kyse voi olla kuitenkin arjessa aivan valtavista asioista. Liikunnalla voi lisätä omatoimisuutta huomattavasti. Esimerkiksi se, pystyykö käymään töissä tai vaikkapa asumaan itsenäisesti vai ei, saattaa olla kiinni siitä, onko harrastanut liikuntaa vai ei. Vammaiset lapset ja nuoret liikkuvat tutkitusti vammattomia ikätovereitaan vähemmän, vaikka heille liikunta olisi kaikkein tärkeintä. Tässä liikkeen lisäämisessä meillä paralympiaurheilijoilla on valtavan tärkeä tehtävä.
Paralympiaurheilu normalisoi myös vammaisuutta ja apuvälineitä. Katsojat huomaavat, ettei ole mitenkään kummallista liikkua pyörätuolilla tai olla esimerkiksi sokea. Voi olla hyvin silmiä avaavaa nähdä, että sokea nainen hyppää pituutta viisi metriä, pyörätuolissa istuva nainen heittää keihästä 25 metriä tai minä kelaan pyörätuolilla lähes 35 kilometriä tunnissa urheilukentällä.
On tutkittu, että Lontoon 2012 paralympialaisten jälkeen Isossa-Britanniassa työelämään pääsi mukaan jopa miljoona vammaista henkilöä lisää! Tällaiset luvut saavat ihoni menemään kananlihalle, eivätkä niinkään esimerkiksi yksittäisen urheilijan yksittäiset mitalit. On iso asia, jos saa mitalin, mutta miljoonan vammaisen työllistyminen on joka mittarilla valtavan iso asia ja tällaisia onnistumisia toivoisi tuotavan esille vielä enemmän!
Paralympialaiset pakottavat isäntäkaupungit paneutumaan esteettömyyteen aivan uudella tavalla. On lukuisia esimerkkejä siitä, miten kaupunkien esteettömyys on parantunut paralympialaisten jälkeen. Olin aivan ihmeissäni vieraillessani Venäjällä Sotshissa ja liikkuessani siellä kaduilla. Kaupungin esteettömyys oli aivan uskomattomalla tasolla. Olen monen suusta kuullut myös siitä, kuinka paljon Espanja kehitti Barcelonan esteettömyyttä ennen kesäkisoja 1992 ja monesta muusta vastaavasta kehityksestä. Barcelonaan tuli esimerkiksi esteetön joukkoliikenne paralympialaisten myötä.
Otsikossa kysyin, mikä on paralympiaurheilussa hienointa. Mielestäni hienointa on se, että paralympiaurheilu on niin paljon enemmän kuin vain urheilua. Se aidosti muuttaa maailmaa paremmaksi.
– Henkka
Kuva: Eero Juuti