Henkka: Katse kohti Pariisia 2024

Meidän perheessämme joulu meni sairastaen. Koronatestit olivat negatiivisia, mutta silti koko perhe enemmän tai vähemmän sairaana. Itselläni oli jouluaattona 39 astetta kuumetta.  Ennen uutta vuotta tauti jo onneksi helpotti, mutta kotona olimme silti. Sanonta taitaa mennä, että tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla, ja ehkäpä sama pätee myös urheilijaan.

Räjähdysmäisesti kasvaneet koronaluvut ja rajoitukset ovat suuri huoli, mutta eivät ole minun harjoitteluuni toistaiseksi vaikuttaneet. Huippu-urheilijoiden harjoittelu on ollut sallittua koko ajan myös sisätiloissa. Sairastelun jälkeen olen siis päässyt taas treenaamaan täysipainoisesti. Kerran hallilla oli niin paljon ihmisiä, etten uskaltanut ottaa maskia pois. Treenasin siis FFP2-maski naamalla, ja hyvin sujui kelaus myös siten. Näin hieman jälkikäteen voi todeta, että Tokion paralympialaiset olivat koronan suhteen ihan hyvään aikaan. Nyt Pekingin talviparalympialaisten lähestyessä näyttää huomattavasti huonommalta.

Loppiaisena oli ensimmäinen Paralympiakomitean ja Huippu-urheiluyksikön järjestämä Pariisi 2024 -tilaisuus. Sen piti olla leirinä Pajulahdessa, mutta muuttuikin Teams-tapaamiseksi. Oli kiva nähdä, millainen kisakylä Pariisissa odottaa ja hieman kartalla etäisyyksiä ja muuta. Kaikki vaikutti todella hyvältä, ja uskon ranskalaisten taitoon järjestää upeat kisat. Pariisin paralympialaisissa minua miellyttää myös olemassa olevien kilpailu- ja muiden paikkojen hyödyntäminen. Esimerkiksi yleisurheilu kilpaillaan Stade de France -stadionilla, joka rakennettiin vuoden 1998 jalkapallon MM-kisoja varten, ja siellä järjestettiin myös vuoden 2003 yleisurheilun MM-kilpailut. Tämä on huomattavasti kestävämmällä pohjalla kuin kaiken tyhjästä rakentaminen ja pahimmassa tapauksessa kisojen jälkeen unohtaminen.

Tällä hetkellä kaikki siis etenee aikataulun mukaan, ja tulokset treeneissä ovat lupaavia. Olisi kiva päästä jo kisaamaan, mutta toisaalta nyt on hyvin aikaa treenata ja kehittää sekä välineitä että urheilijaa itseään. Pariisin paralympialaisiin on enää alle tuhat päivää ja niistä on otettava kaikki mahdollinen irti!

-Henkka