JUHLAVUODEN KÄYNNISTYS: TOIMITUSJOHTAJAN ROAD TRIP!

Vuosi 2018 on polkaistu vauhdilla käyntiin. Tänä vuonna SEO täyttää upeat 40 vuotta! Juhlavuosi merkitsee meille SEOlaisille paljon ja haluamme juhlistaa yrityksemme pitkää ikää yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa pitkin vuotta. Juhlavuoden merkittävimmät tapahtumat tulevat olemaan kauppiaidemme järjestämät juhlatapahtumat asemillaan, mutta on meillä ketjun puolestakin ässiä hihassa. Nyt viimeistään on hyvä hetki pistää SEO mieleen ja seurata mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan!

Juhlavuoden onnistuminen on pitkälti siitä kiinni, että puhallamme tiukasti yhteen hiileen ja osoitamme, millaisen sisukkaan SEO-hengen avulla olemme saavuttaneet 40 vuoden iän. Haluamme pitää kiinni perinteistä, mutta myös jatkuvasti kehittää toimintaamme arvojemme suomalainen, kauppiasvetoinen, paikallinen ja uusiutuva mukaisesti. Juhlavuoden kunniaksi haluan myös itse tavata useammin kauppiaitamme ja asiakkaitamme, minkä johdosta aloitan toimitusjohtajan road tripin. Ensimmäinen matkani suuntautuu 16.1.-17.1. Satakuntaan ja Pohjanmaalle, josta jatkan vielä 20.1. Koski TL:ään, missä järjestetään juhlavuoden ensimmäinen SEO 40 vuotta -juhlatilaisuus Kosken SEO:lla.

Nyt ei muuta kuin yhdessä tekemään SEO 40 juhlavuodesta unohtumaton!