Henry: MM-mitaleiden ja Euroopan ennätyksen saattelemana kohti Pariisin paralympialaisia!

Sitten viime blogin tunnelmat ovat muuttuneet huomattavasti paremmiksi! Olin hiukan jopa skeptinen sen suhteen, mitkä ovat mahdollisuuteni päästä paralympialaisiin tänä kesänä. Japanin Kobessa olin kuitenkin aivan tulessa MM-kisoissa! Fiilis oli koko kisojen ajan hyvä, ja ne alkoivatkin hyvin 400 m pronssimitalilla. Kuten olen aiemmin täällä kertonut, ei 400 m ole kuitenkaan paralympiamatka ja kiinalaiskelaajat jättivätkin nelosen välistä.

Varsinainen yllätys koitti, kun sain pronssia myös sataselta! Lopulta onnistuin hyvin myös kasilla olemalla neljäs. Koben MM-kisat olivat kaikkiaan upea kokemus, ja viihdyin Japanissa muutoinkin todella hyvin. Yleisöä oli myös enemmän kuin todella pitkään aikaan. Viimeksi yhtä paljon yleisöä oli meidän arvokilpailuissamme Lontoossa 2017 järjestetyissä MM-kisoissa. Edellinen MM-mitalini oli muuten juuri Lontoon kisoista. Koben 100 m mitali oli urani ensimmäinen satasen mitali MM-tasolta.

MM-kisojen jälkeen olemme kisanneet Suomessa niin ahkerasti, ettei blogin kirjoittamisellekaan ole meinannut aikaa löytyä 🙂 Suomen kisakausi alkoi Turussa Paavo Nurmi Gameissa. Siellä tulokset eivät olleet kovin hyviä, mutta en ollut sen enempää huono kuin kaikki muutkin kelaajat. Olosuhteet eivät olleet kovin hyvät, ja taisi monella Japanin MM-kisat vielä painaa. Paavo Nurmessa oli muutoin kylläkin hienoa kelata, sillä SEO oli upeasti esillä ja meidänkin kisanumeroissamme luki isolla SEO.

Paavo Nurmen kisojen jälkeen tulostaso on ollut kovempaa kuin koskaan ennen, ja tietynlaisena kruununa oli heinäkuun alussa Jämsänkoskella kelattu 400 m uusi Euroopan ennätys 51,07. Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että olen toistuvasti pystynyt kelaamaan sinne 15,5 sekunnin lähettyville, jollaiset ajat ovat olleet todella harvassa aiemmin. Suoritusvarmuus on ollut aivan eri tasolla kuin millään kaudella ennen tätä.

Paikkaa paralympialaisiin jännitettiin heinäkuun loppuun asti, mutta nyt se on varmaa, olen mukana Suomen paralympiajoukkueessa. Pariisin paralympialaiset ja urani kolmannet paralympialaiset alkavat 28. elokuuta.

Mukavaa loppukesää kaikille!

-Henkka