Pyörätuolikelaus, ratakelaus, kilpakelaus, kelaus —rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pyörätuolikelausta käytän itse usein. Englanninkielinen nimi on wheelchair racing. Tärkein väline kelauksessa on kelaustuoli. Kelaustuolit pääsääntöisesti teetetään mittatilauksena urheilijakohtaisesti. Ehdottomasti yleisin materiaali on alumiini, mutta hiljakseen kilpakentille on ilmestynyt myös hiilikuituisia tuoleja. Oma tuolini on alumiinista ja sen pelkkä runko painaa 2,3kg. Aivan hirveän suurta etua ei rungon painossa siis saa materiaalia vaihtamalla. Ohjaimet ja muut osat kuitenkin painavat jonkin verran, eli totta kai materiaalilla on väliä.
Vielä 1990-luvun aivan alussa oli käytössä nelipyöräisiä kelaustuoleja ja käsissä oli itse tehdyt hanskat. Hanskojen pohjalla oli yleensä vain jotkin puutarhahanskat, joihin oli teipattu toppauksia. Jokaisella oli omanlaiset virityksensä käsissä.
Kuvassa ensimmäinen valmentajani Rauno Saunavaara, vuosi 1987.
1990-luvun molemmin puolin tuolit kehittyivät todella nopeasti. Kesällä saattoi nähdä kisoissa upeita tuoleja ja tilata sellaisen USA:sta, treenata talven, mutta seuraavana kesänä muut käyttivätkin jo täysin erilaisia tuoleja. Saattoi olla kova paikka huomata, että oma ylpeyden aihe ja suuri satsaus olikin jo vanhentunut. Silloin ennen sosiaalista mediaa ja vammaisurheilun näkymistä muissa medioissa tieto kulki hitaasti.
80-luvun lopun tuolin jälkeen toinen eturengas on poistunut, ainoa eturengas kasvanut, rungot pidentyneet sekä tullut kaarreohjain sekä paljon muuta.
Raunon kuvassa olevassa kelaustuolissa ei vielä ole kaarreohjainta, jolloin tuolia piti ohjata keulimalla ja pomputtamalla nokkaa. Vuotta myöhemmin Rauno sai jo ohjaimen.
Kaarreohjain
Kuvassa oleviin pyöreisiin kappaleisiin lyödään aina kurviin ajaessa tai suoralle tullessa. Radan jyrkkyyden mukaan pitää aina ennen kisaa säätää, kuinka tiukasti tuoli kääntyy.
Kuvassa nykyinen kelaustuolini. Tuoli on vuodelta 2015, mutta kilpailukykyinen yhä. Minun aikanani kehitys tuoleista on ehkä siirtynyt enemmän kädessä oleviin kapuloihin. Hanskat ovat korvautuneet kapuloilla monen kelaajan kädessä, niin myös minun. Vuoteen 2017 asti kelasin hanskoilla, mutta sen jälkeen olen vaihtanut kapuloihin.
Hanskalla kehään lyödessä osa energiasta häviää aina hanskan muodonmuutokseen. Kelauksen lopussa tehdään myös ”rannevippi”, jolloin kättä käännetään ja sillä saadaan vielä tuolia eteenpäin. Kapulan kanssa tuon rannevipin pystyy tekemään tehokkaamin, sillä kapula on kova. Hanskan kanssa peukalon lihakset ovat kovilla, mutta kapulalla saa kyynärvarret tehokkaasti mukaan. Viimeiset vuodet ovat menneet kapuloita suunnitellessa ja 3D-tulostaessa. Kirjoitan siitä projektista kokonaan oman blogitekstin.
Rauno Saunavaaran kuvassa näkyvät vielä pinnarenkaat. Minunkin aivan ensimmäisessä lainassa olleessa tuolissani oli sellaiset, mutta viimeiset toistakymmentä vuotta ollaan menty jo käytännössä täysin hiilikuituisin vantein. Osalla on hiilikuitupuolat ja osalla umpinaiset kiekot (kuten minulla nykyään). Kelausvanteissa on kiinni kelauskehä. Kelauskehän koon voi itse päättää ja se toimii kuten pyörässä vaihteet. Meillä on tosin vain yksi ”vaihde” käytössä. Mitä pienemmän kehän laittaa kiinni, sitä ”isompi vaihde” on, mutta vaihde on sama koko ajan. Pienellä kehällä alku on raskas, mutta pidemmällä matkalla pääsee periaatteessa kovempaa. Ihan liian pieni ei kehä voi tietenkään olla, ettei kelaustekniikka kärsi.
Minunkin urani alkuvuodet kisattiin ilman kypärää, mutta vuonna 2013 tuli kypäräpakko. Kisoissa on siis kaikilla pyöräilykypärät päässä ja kaikkien edellämainittujen lisäksi pitää muistaa vielä kisavaatteet päälle.
Huippusuoritukseen tarvitaan kaikki edellä mainuttu ja vielä huippuunsa treenattu kelaaja sekä hyvät olosuhteet.
– Henkka