Antti: Kesän kilpailukausi

Moro! Kesä ja harjoituskausi on edennyt kovaa vauhtia. Äkkiä se aika yleensä tuppaa menemään. Aina kun harjoituskausi alkaa niin aikaa tuntuu olevan hurjasti, kun katsoo tulevaan.

Heinäkuu on ollut varsin tiivis leirien ja kilpailujen osalta. Päästiin aloittamaan kesän ensimmäiset kilpailut myös täällä kotimaassa. Kisat alkoivat muutaman päivän kiertueella, joissa näyttämönä olivat Kuopion ja Lahden mäet. Kilpailuja oli kaikkiaan kolme, joissa kaikissa sijoituin ensimmäiseksi. Kisoissa oli tarkoitus katsoa ketkä lähtevät seuraaviin kansainvälisiin kilpailuihin. Itselläni tehtävänä on lähteä Hakubaan Japaniin kesä-GP kilpailuihin elokuun loppupuolella.

Tästä huolimatta on tarkoitus pitää nyt muutaman päivän tauko ja yrittää saada lepoa keholle että mielelle. Tauon aikana pidettiin Seo:n Energiaa tiimin kanssa tapaaminen. Pääsin näkemään siellä muut tiimiläiset, joten oli mielenkiintoinen ja mukava tilaisuus.

-Antti

Kuva: Johanna Kivelä