Moro nääs ja terkkuja Tampereelta!
Pakko sanoa, että 25 vuotta Tampereella asuneena voin rehellisyyden nimissä todeta, että sanaa
”nääs” ei todellisuudessa käytä kukaan. Heti valehtelin, sukulaissetäni Jaska kyllä käyttää, mutta
ei kukaan muu. Joten mennään sillä, moro nääs ja ei muuta kun asiaan.
Edustan siis Tampereen Pyrintöä ja olen lähes koko ikäni asunut Tampereella. Eri valmentajien
perässä olen muuttanut välillä Poriin ja pari kertaa Helsinkiin, mutta Tampere on aina minulle se
kotikotikaupunki. Nyt olen täällä tekemässä muutaman viikon pituisen kovan treenipätkän.
Keskityn kovaan harjoitteluun ja optimaaliseen palautumiseen, urheilijan peruspilareihin.
Viimeksi kirjoittelin selkäleikkauksen kuntoutuksesta ja nyt voin ilokseni todeta sen olevan
onnistuneesti ohi ja takanapäin. Selkä ei enää rajoita tekemistäni laisinkaan ja perusominaisuudet
kuten voimantuotto ja aitavälinopeus ovat suhteellisen hyvällä tasolla tilanteeseen nähden. Yksi
tekijä kuitenkin puuttuu, jotta aitoja voisin kisoissa juosta kovaa ja se on hermotus. Käskyt päästä
jalkoihin kulkevat liian hitaasti ja hermotus on vielä hukassa ja lajini vaatimuksiin nähden liian
hidasta. Siihen osatekijään onkin nyt pureuduttu ja olen tehnyt kovan liikenopeuden ja
hermotuksen herättelytreenejä ja pyrkinyt hermottamaan niin kovaa kuin ikinä kykenen.
Ensimmäisen viikon jälkeen ainakin kropassa on ihana tunne, että nyt on treenattu ja paikoissa
tuntuu. Eiköhän ne jalat sieltä hiljalleen heräile ja ala totella käskytystä entistä nopeammin. Sen
eteen teen nyt töitä joka päivä.
Tällä hetkellä päätavoitteeni on se, että pääsen aloittamaan ensi syksyn harjoitukset niin hyvältä
tasolta kuin mahdollista. Ajattelen siis hyvin pitkäjänteisesti ja teen päivittäin töitä, että tämä
tavoite täyttyy. En siis juuri nyt osaa sanoa kilpailenko tänä kesänä vai en. Elän hyvin tässä
hetkessä ja seuraan, miten kroppani ottaa treeniä vastaan ja reagoi siihen.
Olen itsekin hieman yllättynyt, kuinka tyyni ja varma olen tilanteestani. Tiedän, että teen nyt oikeita
asioita ja lähtötaso on melko hyvä. Oloni on positiivinen ja toiveikas ja mikä parasta, luotan että
olen oikealla tiellä kohti kovia tuloksia. Näillä eväillä kovan ja fiksun treenin lisäksi luulisi pääsevan
jo pitkälle. Urheilijaystäväni tällä viikolla sanoikin, että kroppa uskoo, mitä mieli sille sanoo.
Niinhän se menee, joten kerrotaan kropallemme asioita, joita haluamme sen uskovan!