Muistan, kun eilisen päivän fiiliksen, jonka tunsin tajutessani Riossa 2016 saaneeni paralympia pronssia. Nukuin yön mitali vieressä ja tuntui aivan siltä, kun olisin voittanut. Melko pian kuitenkin tajusin, etten mä mitään ollut voittanut, olin saanut pronssia. Riossa jo aloin katsella ympärille ja miettiä tosissani mitä tekisin, jotta seuraavissa kisoissa, Tokiossa kesällä 2020 todella voittaisin. Se on ollut tavoitteeni siitä alkaen.
Seuraavat vuodet eivät tosin olleet helppoja. Rion jälkeinen pyöritys yllätti minut aivan totaalisesti, enkä ollut osannut valmistautua sellaiseen lainkaan. Erilaisia tilaisuuksia riitti, ehkä osin meidän mitalistien vähäisyyden vuoksi todella paljon. Lisäksi Lohjan kaupunki lahjoitti minulle tontin ja aloin 24-vuotiaana rakennuttaa itselleni omakotitaloa yhdessä Kastellin kanssa. Tilaisuuksien valtava määrä, taloprojekti jne, söivät palautumista, vaikka totta kai samaan aikaan treenasin kovasti. Paino pääsi myös kaiken muun ohessa hieman nousemaan.
Onnistuin kuitenkin 2017 MM-kisoista Lontoosta saamaan yhden pronssin, mutta 400 metriltä, joka ei ole luokassani paralympialaji. Tuo on suuri harmi, sillä 400m on ollut minulle todella hyvä matka aina. Kelatessa voi tehdä selvästi isompaa lajikirjoa, kun vaikka juoksussa. Siinä mielessä kelaus on lähempänä hiihtoa, uintia, pyöräilyä jne.
Lontoon MM-kisoissa näki jo suuren linjan, eli kelaajat kautta maailman olivat vaihtaneet / vaihtamassa kankaiset hanskat muovisiin kelauskapuloihin. Kerron toisessa blogissa enemmän kelauksen välineistä, mutta Lontoon jälkeen alkoi pitkä ja edelleen jatkuva kehittely ja 3D mallinnus sekä tulostus projekti. Sain ensimmäiset suunnilleen toimivat kapulat kuitenkin jo seuraavaksi kesäksi EM-kilpailuihin Berliiniin 2018. Satanen oli edelleen vaikea, mutta onnistuin kelaamaan 100m hopeaa sekä kullat 400m & 800m matkoilta. Tuntui, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.
Helmikuussa 2019 olin harjoitusleirillä Teneriffalla ja tein aivan normaalisti penkkipunnerrustreeniä. Painoa minulla oli tangossa 115kg ja kesken noston tuli olkapäähän kipu. En penkkiä jatkanut pidempään, mutten heti tajunnut asian vakavuutta. Vasta treenin jälkeen ja hotellille päästessä, kun käsi kylmeni, alkoi kipu. Myöhemmin selvisi, että oikeasta olkapäästä solisluun pään oli ottanut osumaa ja määrittikin oikeastaan koko vuoden treeniä. Ainoa onni oli, että MM-kilpailut Dubaissa olivat ohjelmassa vasta marraskuussa. Yhtäkään voima treeniä en pystynyt tekemään koko kauden aikana, mutta kelaamaan kuitenkin kohtalaisen hyvin. MM-kisoissa vamman ja etenkin voimattomuuden näki, vaikkei kipuja ollutkaan. Parhaalla matkalla eli 400m kisassa jäin neljänneksi, satasella kuudenneksi ja kasilla en päässyt edes finaaliin. Kaksisatasia meillä on MM-kisoissa ollut viimeksi 2013 ja paralympialaisissa meillä on vain 100 & 800m.
Treenit MM-kisojen jälkeen lähtivät kuitenkin yllättävän hyvin liikkeelle ja pääsin tekemään myös voimaharjoittelua. Helmikuussa 2020 tehdyissä testeissä mun 10 sekä 40m ajat olivat parhaita koskaan ja myös ne kelauskapulat ovat alkaneet toimia todella hyvin. Olin jo aivan innoissani, että kyllä tänä kesänä sittenkin päästään kelaamaan todella kovaa arvokisoissa. Korona kuitenkin päätti muuta ja siirsi ainakin paralympialaiset seuraavaan vuoteen. EM-kisat piti olla kesäkuun alussa Puolassa, mutta ainakaan silloin niitä ei ole. Huhtikuussa tätä kirjoittaessa on tieto, että kisat pyritään järjestämään loppukesästä / syksyllä, jos korona ne sallii. Todella toivon, että sallii sillä EM-kisat ovat juuri sitä mitä nyt haluaisin päästä kelaamaan. Korona on totta kai vain ja ainoastaan huono asia, mutta Tokion siirto vuodella sopii minulle todella hyvin. Saan nyt tehdä täyden vuoden ja todella toivon, että terveenä. Lisäksi saan vuoden lisää aikaa saada kapuloistani maailman parhaat. Päivämäärä muuttui, mutta tavoite säilyy. Nyt se on vain vielä lähempänä, vaikkakin vuotta myöhemmin.
Kisojen siirto vuodella sopii minulle myös henkilökohtaista elämääni ajatellen. Minusta tuli kaksi viikkoa sitten isä ja nyt on mahdollisuus viettää paljon aikaa perheen kanssa. Muutoin olisin joutunut olemaan tänä vuonna pari kuukautta ulkomailla, mutta nyt saan olla ne kotona. Nauttia perheestä ja treenata täysillä. Vuonna 2021 olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ja valmiimpi paralympialaisiin, kun koskaan! Takana viisi vuotta kovaa treeniä, käsissä huippukapulat, alla hyvä tuoli ja voimana perheen tuki.
Henry