TOUR DE PARIS!

Saimme Tour de Parisin päätökseen lauantaina 15.7, jolloin kaikki Rynkeby joukkueet saapuivat Pariisiin. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Kyynelten valumista poskille oli turha välttää. Nyt se oli ohi. Selvisin koitoksesta ajamalla jokaisen kilometrin ja jokaisen mäen itse. Tämä ei ollut itsestäänselvyys. Ei millään tavalla. Vaikka oma usko tekemiseeni säilyi hyvänä, oli myös hetkiä, jolloin uskoa kolkuteltiin. Ajolasien takana tuli välillä mietittyä niitä pieniä, vielä kovemman taistelun kanssa painivia syöpää sairastavia lapsia. Tai jopa niitä, 100 vuotta sitten Suomen itsenäisyyden puolesta taistelevia sotilaita. Presidentin tukikirje kävi myös useaan otteeseen mielessä. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta näin se oli.

Viikko koostui ensin laivamatkasta Vuosaaresta Travemundeen ja sen jälkeen seitsemästä ajopäivästä. Ajopäivien etapit olivat pituudeltaan150 kilometristä yli 200 kilometriin. Pituus riippui hiukan maaston profiilista.Yhteensä kilometrejä tuli hiukan yli 1200. Kaksi ensimmäistä päivää myötäili kauniita Saksan tasamaita. Reittimme halkoi niin kypsyneitä vilja- kuin maissipeltoja. Tiet olivat hyviä ja rengas rullasi vähän liiankin hyvin. Välillä paistoi, välillä satoi. Mutta jaksaminen antoi uskoa loppuviikkoon.

Kolmas päivä oli useimmille uutta. Pidempiä kuin kaksipäiväiset harjoitukset emme olleet ajaneet. Kolmantena päivänä huomasin myös, että hiilihydraattivarastot olivat selkeästi loppuneet ja usein toistuvaan tankkaamiseen piti kiinnittää erityistä huomiota. Jalkojen palautuminen tai ennemmin se, että ne eivät olleet palautuneet, toivat haastekerrointa lisää. Nukkuminen reissussa oli hankalaa. Päivät alkoivat 5.45 herätyksellä ja klossi oli kiinni joka aamu kello 7:15. Minään iltana en päässyt ennen klo 23 nukkumaan. Kahtena yönä onnistuin menettämään yöunet käytännössä kokonaan. Tähän vaikutti kropan ”ylikierroksilla” käyminen ja esimerkiksi mäkipäivänä kofeiinin nauttiminen. Iltarutiineihin kuuluin pyörän huoltoa. Vaikka huolto kulki meillä mukana, niin jokapäiväinen pyörän perushuolto kuului pyöräilijän vastuulle. Lisäksi nautimme runsaan illallisen yhdessä ja pidimme tiimipalaverin, jossa kävimme läpi päivän high lightit. Tämä piti sisällän mm. mahdolliset vaaratilanteet, kaatumiset ja onnistumiset. Näiden toimien lisäksi useimmilla oli tarvetta kehonhuollolle tai lääkärin vastaanotolle. Joukkueessamme ajoi kolme lääkäriä, kiropraktikko ja ensihoitajia, joten sen tyyppinen apu oli lähellä.

Neljäs ajopäivä halkoi valtavassa sateessa kolmen maan maisemia. Kävimme lyhyesti Hollannin puolella ennen Belgian puolelle siirtymistä. Teiden kunto muuttui samalla kun poistuimme Saksasta. Autoilijat olivat Belgiassa myös hivenen agressiivisempia kuin Saksassa. Yleisesti ottaen ihmisten suhtautuminen karavaaniimme oli todella upea. Lapset juoksivat tien varsille hurraamaan, kuten myös vanhukset ja perheet yhtälailla. Kertaakaan en nähnyt niitä kansainvälisiä käsimerkkejä, joihin Suomessa törmää useinkin. Kerran poliisisaattue tarjoitui saattamaan meidät Liegen kapungissa hotellille ja toisen kerran paloaseman ohi ajaessa palomiehet laittoivat palosireenit soimaan ja tulivat juosten pihalle kannustamaan. Nämä usein vain muutaman sekunnin kestävät hetket saivat aidon hymyn huulille ja taas jaksoi.

Tour de Paris –viikon kohokohta oli mäkipäivä. Tästä päivästä oli puhuttu koko vuosi. Erityisesti legendaarisesta Belgiassa sijaitsevasta Mur De Huy -mäestä, jota kaikki kunnioittivat. Tätä mäkeä varten olimme harjoitelleet kerta toisensa jälkeen voimavetoja spinningsalissa läpi talven. Tästä huolimatta odotusarvo oli, että tätä mäkeä ei pystyisi läheskään kaikki polkemaan. Ei sisäkurviin, varo edessä kaatuilevia pyöräilijöitä, mielummin satulasta kuin putkelta, pienimmällä vaihteella. Siinä oli valmentajan antamia ohjeita mäkeen. Mäki ei ollut pitkä. Ainoastaan 1,3 kilometriä. Siihen piti hetkellisesti panostaa kaikki. Omat tuntemukset olivat jo 200 metrin jälken sellaiset, että haaveeksi jää polkeminen. Jotenkin kummasti metri toisensa jälkeen matka eteni. Ja juuri siinä vaiheessa kun ajattelin etten vaan pysty enää, kuulin huoltotiimimme huudot lakipisteeltä ja se antoi jotenkin ihmeellisesti vielä voimanrippeitä ja ymmärrystä, että lähellä huippua ollaan. Hengitys vihelsi ja jalat tärisi, mutta jollain käsittämättömällä tavalla mäki tuli poljetuksi ylös. Tunne oli uskomaton. Miten voi samaan aikaan tuntua niin pahalta mutta hyvältä kuitenkin. Toinen matkan fyysisistä päätavoitteistani oli suoritettu. Toinen on se, että ajan loppuun saakka kaikki kilometrit.

Mäkipäivän jälkeen alkoi henkinen taistelu. Kaikkien voimat oli viety mäkiin ja seuraavan päivän 200 km:n etappi tuntui käsittämättömän pitkältä. Alkuun mainitsin erilaisia ajatuksia, joita ajolasien takana kävi mielessä. Tämä oli se hetki, jolloin ne erityisesti oli mielessä. Jälkeenpäin kuulin, että kovin moni muukin oli vuodattanut kyyneleitä tällä taipaleella. Mitään liian suuria terveydellisiä ongelmia ei onneksi itselläni tullut. Eri paikkoja kolotti vuorotellen, mutta ne saatiin kuriin nopealla reagoinnilla. Jälkikäteen hiukan ihmettelen miten kroppani venyi tähän.

Viimeinen päivä oli ilon päivä. Kukaan ei huomannut pieniä vaivoja. Kaikilla oli ajatukset aivan nurkan takana häämöttävässä maalissa. Kun se vihdoin koitti, oli tunnemyrsky aikamoinen. Projekti, jonka eteen oli ponnisteltu lähes vuosi, oli käytänössä ohi. Joukkueen kesken syntyi aivan valtava yhteishenki. En ole aiemmin harrastanut joukkuelajeja, joten minulla ei ollut käsitystäkään mitä parhaimmillaan tällainen voi olla. Tämä tiimi on kokenut jotain sellaista yhdessä, mitä ei koskaan unohdeta. Yksi toisensa jälkeen illallispuheissa mainittiin, että jotain pysyvää muutosta on tapahtunut. Tällä matkalla on opittu paljon. Opittu sitä miten itse reagoi tiukassa paikassa, miten muut käyttäytyvät, mikä merkitys kapteenilla on ja paljon paljon muuta. On paljon sellaisia asioita, joita uskon pystyväni viemään mm. työelämään mukanani. Tämä oli yksikertaisuudessaan oman elämäni uskomattomin kokemus, johon olen päässyt mukaan. Kiitos kaikille, jotka ovat olleet tukemassa sitä. Erityisesti perheelleni.