Arkisto: Energiaa-blogi

Pyörätuolikelaus on kesälaji, ja kesäisin saamme eniten näkyvyyttä. Suurin työ tehdään silti talvisin. Olen aiemmin kirjoittanut tässä blogissa kelaajan harjoittelusta, mutta siinä peilasin etupäässä vammaisurheilijan harjoittelua vammattoman urheilijan harjoitteluun. Aluksi täytyy sanoa, että talviharjoittelun toteutukseen on monia tapoja, esimerkiksi Leo-Pekka Tähti on viettänyt jo pitkään talvet Espanjassa. Itse olen viihtynyt suurelta osin täällä Suomessa harjoitusleirejä […]

Tuntuu hieman oudolta ajatella tulevaa kautta, tavallaan epäuskoiselta. Kausi, jonka pitäisi olla jo historiaa, onkin nyt tulevaisuutta. Aivan tavallisesta kaudesta seuraavakin tulee eroamaan aivan varmasti. Ensimmäinen eroavaisuus tulee jo siitä, että nyt olemme suunnitelleet pysyvämme koko kevään Suomessa. Kummatkin etelän harjoitusleireistä jäävät pitämättä, mutten ole siitä lainkaan huolestunut. Kausi 2020 osoitti, että myös kotioloissa pystyy […]

”Jo valkean vaipan saanut on maa”, minkä vuoksi on paljon valoisampaa kuin, että ”sadetta mä kuuntelen, joka yltyy vaan ohi mennen, eilisen mä elää saan” ja siinä säässä olemme saaneet koko syksyn mennä. Siksipä tuntuu ihan kivalta ”rati riti ralla, tuli talvihalla” ja antaa pakkasen narista kengän alla. Kaikki vaihtuvat niin nopsaan ja ”on taasen […]

Kesäparalympialaiset ovat maailman kolmanneksi suurin urheilutapahtuma heti kesäolympialaisten ja miesten jalkapallon MM-kisojen jälkeen – huomattavasti talviolympialaisia suuremmat (2922 vs. 4328 urheilijaa). Paralympialaiset edustavat huippu-urheilua, mutta mielestäni paralympialaisissa hienoin asia ei ole huippu-urheilu. Huippu-urheilu ei ole mielestäni koskaan itseisarvo. Kaikella huippu-urheilulla pyritään innostamaan nuoria urheilemaan, mikä on aina hienoa! Monessa lajissa kyse on lisäksi ennen kaikkea […]

Kovatasoinen loikkakesä päättyi onnistuneeseen polvileikkaukseen. Nyt kolme kuukautta leikkauksen jälkeen, olen takaisin lähes normaalissa harjoittelussa. Lähes normaalilla tarkoitan sitä, että leikattu jalka palautuu vielä hieman hitaammin ja vaatii välillä harjoitusohjelman manipulointia keveämpään suuntaan, mutta niin puntti, juokseminen kuin loikatkin kuuluvat ohjelman sisältöön. Tuntuu aivan uskomattomalta! Kun makaa leikkauspöydällä juuri ennen nukutusta voi vain toivoa parasta. […]

Luultavasti kaikilta urheilijoilta kysytään aina, kuinka he harjoittelevat. Näin vammaisurheilijana minulta kysytään usein, miten harjoittelu eroaa vammattomista urheilijoista. Tuohon kysymykseen on aina todella vaikea vastata, sillä käsittääkseni ei ole yhtä tapaa, jolla vammattomat harjoittelevat. Myöskään ei ole yhtä tapaa, jolla vammaisurheilijat harjoittelevat. Vammaisurheilussa vamma on aina otettava huomioon harjoittelussa. Osalla se vaikuttaa enemmän ja osalla […]

Viivymme hetken kuukaudessa, kun se taas vaihtuu seuraavaksi. Kalenterin sivuja ei kerkiä siinä vauhdissa kääntämään, vaan ulkoilmasta on kuukausia katseltava ja aistittava. Lokakuu toi tullessaan syksyyn kuuluvat sateet ja säiden oikuttelevuuden. Onneksi meillä on kuitenkin nämä neljä ihanaa vuodenaikaa, joista voimme nauttia ja pienillä pukeutumisnikseillä selviämme säästä kuin säästä. Kisakalenteri taputeltiin Suomen kisojen osalta syyskuun […]

Sain mukavan tehtävän toimia mahtavan SEO Energiaa -tiimimme tiimipäivän vetäjänä. Mukana olivat muut tiimiläiset eli Kristiina Mäkelä ja Satu Mäkelä-Nummela sekä SEO:n väkeä. Paikaksi oli valittu Validian kuntoutuskeskuksen liikuntahalli Helsingissä. Porukan saapuessa paikalle oli ensimmäinen tehtävä valita itselle sopiva pyörätuoli. Ennakolta tuoleja miettiessä päädyin siihen, että koripallotuolit soveltuvat tähän päivään kaikkein parhaiten. Ne ovat sporttisempia […]

Keväällä sai tosissaan pelätä, päästäänkö kesällä 2020 kisaamaan lainkaan. Ne pelot osoittautuivat onneksi turhiksi, ja kisoja tuli lopulta yksitoista. Kausi alkoi kuukautta tavallista myöhemmin, mutta kisojen määrä oli aika normaali. Toisin sanoen kisakausi oli todella tiivis, jopa liiankin. Kevään epävarmuuden jälkeen saattoi tulla jo vähän ahneus kisata paljon. Viime kaudella tulokseni heittelivät todella paljon, mutta […]

Pyörätuolikelaus, ratakelaus, kilpakelaus, kelaus —rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pyörätuolikelausta käytän itse usein. Englanninkielinen nimi on wheelchair racing. Tärkein väline kelauksessa on kelaustuoli. Kelaustuolit pääsääntöisesti teetetään mittatilauksena urheilijakohtaisesti. Ehdottomasti yleisin materiaali on alumiini, mutta hiljakseen kilpakentille on ilmestynyt myös hiilikuituisia tuoleja. Oma tuolini on alumiinista ja sen pelkkä runko painaa 2,3kg. Aivan hirveän suurta etua ei […]