SEO-blogi

Ajatuksia suomalaisen huoltamotoiminnan sisältä ja ulkoa.

SÄHKÖAUTOT SUOMEN PAKKASISSA?

Viime viikkoina on ollut todellinen sähköautojen mediatulva. Automerkki toisensa perään on ilmoittanut lopettavansa dieselautojen valmistamisen aikavälillä 2020-2025 ja keskittyvänsä sähköautojen kehittämiseen. Uhka dieselautojen valmistuksen lopettamisesta on saanut myös kuluttajat varpailleen. Esimerkiksi Iso-Britanniassa dieselautojen myynti on laskenut reilusti ja Saksassa on jopa säädetty, että kaupungit voivat kieltää dieselautot.

Tälle mediamyllylle en voi muuta kuin pyöritellä päätäni. Mediassa on maalattu sähköautoista todella ruusuinen kuva uskottelemalla, että autokannan muuttaminen sähköautoiksi ja latauspisteverkoston rakentaminen on yksinkertaista. Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta. Kattavan latausverkoston rakentaminen ei ole yksinkertainen asia. Enää ei riitä 2-4 tankkauspistoolia, vaan nyt pitäisi olla ainakin 10 latauspistettä per asema, jotta kaikki asiakkaat pystyisivät kahvi- tai ruokatauon kuluessa lataamaan autonsa. Sähkön tuottaminen on toinen haaste, jonka mukana nousevat eettiset kysymykset. Suomessa ehkä pystyisimme tuottamaan tulevaisuudessa sähkön täysin uusiutuvia energiavaroja käyttäen, mutta siitä huolimatta maailmassa olisi edelleen paljon maita, joiden sähköntuotanto tapahtuisi käyttämällä fossiilisia polttoaineita.

Tällä viikolla kotonani Hattulassa lämpömittarin näyttäessä 30 astetta pakkasta hyppäsin tyytyväisenä dieselautooni, joka ilman webastoa ja lämmitysjohtoa lähti käyntiin kuin palmun alta.
Mitenköhän olisi ollut sähköauton laita? Luulen että tälläkin toimitusjohtajalla olisi hymy hyytynyt ja päässyt muutama ärräpää. Toistaiseksi oma luottamukseni on vielä diesel- ja bensa-autojen puolella. Avoimin mielin seuraan sähköautojen kehityskulkua. 

TOIMITUSJOHTAJAN ROAD TRIP: KOLMAS ETAPPI
TOIMITUSJOHTAJAN ROAD TRIPIN TOINEN ETAPPI
 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
14.12.2018
Suomalaisen Energiaosuuskunnan verkkopalvelussa käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.