SEO-blogi

Ajatuksia suomalaisen huoltamotoiminnan sisältä ja ulkoa.

Pyörällä Pariisiin!

Siis mitä?! Luit oikein. Olen yksi Team Rynkeby –Helsingin joukkueen pyöräilijöistä, jotka aloittavat viikon mittaisen maantiepyöräilyurakan perjantaina 7.7 Helsingistä kohti Pariisia. Onko tuossa mitään järkeä? No, tässä on itse asiassa aika paljonkin järkeä. Koko homman juju on siinä, että keräämme varoja tällä tempauksella syöpäsairaille lapsille. Viime vuoden joukkueet saivat kokoon lähes 350 000 euroa! Tänä vuonna näyttää siltä, että ylitämme kirkkaasti tuon summan. Yksi matkan mahdollistaneista yhteistyökumppaneistamme on SEO. Heti alkuun jo lämmin kiitos SEO:lle, Artolle ja koko SEO:n henkilökunnalle. Ilman teitä tärkitä kumppaneita ei tätä upeaa hanketta olisi olemassa.

Alun alkaen Team Rynkeby on saanut alkunsa vuonna 2002 kun muutama tanskalainen pyöräilyn harrastaja lähti Tanskasta käsin seuraamaan Tour De Francen maalintuloa Pariisiin. He keräsivät matkaa varten tukijoita ja saivatkin kerättyä niitä niin hyvin, että matkakassasta jäi varoja yli. He päättivät lahjoittaa ylijääneet varat paikalliselle lasten syöpää tukevalle yhteisölle. Tästä syntyi Team Rynkeby perinne. Hanke on kasvanut vuosi vuodelta ollen nyt jo niin iso, että Team Rynkeby joukkueita on kaikista pohjoismaista. Viime vuoden yhteenlaskettu lahjoitussumma hyväntekeväisyyteen oli yli 8 miljoonaa euroa. Summa on kasvanut kymmeniä prosentteja joka vuosi. Suomessa kerätyt varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Sylva ry:lle ja Aamusäätiölle, joka tukee syövän tutkimustyötä. Sylvan tehtävä on auttaa niitä perheitä, joissa on syöpää sairastava lapsi.

Törmäsin itse sattumalta hankkeeseen parisen vuotta sitten Porvoon Kuntoajoissa. En voi kutsua itseäni aktiiviurheilijaksi tai edes liikkujaksi ennen tätä. Jos ei nyt nuorouuden urheiluaikoja muistella. Niistä ajoista ei ollut kuin muistoja jäljellä. Kuntoa ei. Kun kuulin asiasta ensimmäistä kertaa, kuulosti homma todella hienolta. Mutta, että itse pystyisi ajamaan alkukesän aikana vaaditut 2 500 kilometria ja sitoutumaan treenaamaan ihan oikeasti koko talven ennen tätä. Minullahan on työ. Ja pienet lapset. Jotenkin asia jäi kaivertamaan mieltäni ja kun sitä tarpeeksi mietti, niin ajatus kirkastui. Miten kummassa ne kaikki muut ovat tähän sitten pystyneet? Miksi en minäkin? Vuosi "ensikohtaamisesta" ja hakupaperit olivat sisällä. Lahtelaisuudesta oli ehkä hyötyä hakuprosessissa. Noin puolet hakijoista pääsee mukaan. Onhan minulla täysin koskematon maapeä muun muassa yhteistyökumppaneiden hankintaan. Mihin sitten sitouduin 1.10.2016 – 30.9.2017? Sitouduin harjoittelemaan systemaattisesti ohjeiden mukaan. Sitouduin edistämään hanketta parhaani mukaan. Sitouduin toimimaan kannustavlla asenteella. Kun junaan pääsi mukaan, on se ollut menoa. Mikään asia ei ole tuntunut ylivoimaisen vaikealta. Hommassa taisi olla sittenkin se päätöksenteko vaikeinta. Olen monta kertaa saanut vastailla miten ihmeessä jaksat ajaa Helsinkiin treeneihin ja tulla yömyöhään kotiin? Miten voit jaksaa ajaa 5 tuntia pyörällä, eikö se ole jo tylsää. No ei ole! Tässä kohtaa oman päätöksen lisäksi tukea ja iloa on antanut joukkue. Joukkue, jonka kesken on syntynyt valtava, ennenkokematon yhteishenki.

Harjoittelumme on koostunut 2 kertaa viikossa tehtävistä yhteistreneistä. Toinen oli peruskestävyystreeni, jossa esimerkiksi teemme 3 tunnin spinningin tai 3 tunnin reippaan (Lue: todella reippaan) kävelylenkin. Kevättä kohden "pk" treenit on vaihtunut maantielle, jossa tuntimäärät ovat edelleen kasvaneet. Pisimmät yhteislenkit ovat olleen yli 200 kilometrin mittaisia. Tämä simuloi sitä kuormitusta, jonka saamme Pariisin matkalla. Ajamme päivässä juuri tuon 200 kilometria. Erona vain se, että se toistuu seitsemänä päivänä peräkkäin ilman palautumista. Yhteistreenien lisäksi jokainen on harjoitellut omaehtoisesti. Viikkotuntimäärät ovat talvikaudella 8-12h ja keväällä 12-15 tunnin luokkaa. Onhan tuo painoakin tiputtanut 12 kiloa...ja paljon muutakin hyvää tuonut!


Nyt kun H-hetki on aivan käsillä, alkaa pieniä perhosia tuntumaan vatsassa. Monenlaisia tunteita ilmassa. Ympäriltä tulee paljon kannustuksia, hengessä ollaan mukana. Joukkueen henki on huipussaan, joka päivä olemme yhteyksissä. Vähän on alkanut myös mietityttämään mitä sitten kun tämä kohta loppuu? Taidan hakea uudestaan. Sillähän tuo ratkeaisi...No, ensin ajatukset kootaan kuitenkin huomenna kello 13:15 starttaavaan urakkaan. Koitostamme voi seurata nettisivujen kautta tai vaikkapa livelähetyksen kautta, johon löytyy myös linkki nettisivuiltamme www.teamrynkeby.fi.

Anna-Kaisa Packalen

Kirjoittaja on 39-vuotias lahtelainen palvelujohtaja, joka lähti toteuttamaan yhtä unelmaansa. 7.7.2017 alkaen taitetaan viikon aikana n. 1200 km:n matka pyörällä Pariisiin. Hankkeella kerätään varoja syöpää sariastavien lasten hyväksi.

SUOMALAISET USKOVAT YKSITYISAUTOILUN TULEVAISUUTEE...
Tervetuloa SEO:n blogiin!
 

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Voit kommentoida, jos haluat.
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
14.12.2018
Suomalaisen Energiaosuuskunnan verkkopalvelussa käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelujamme hyväksyt evästeiden käytön.